Tilgmann Groupista suuri tekijä etikettipainamiseen

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2016-08-11
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Tilgmann Group on noussut suureksi toimijaksi etikettien ja tarrojen painamisessa Suomessa. Pääomasijoittaja Quadransin omistama yhtiö on ostanut kolme etikettipainoa tämän vuoden aikana.

Tilgmann on tunnettu nimi painoalalla. Välillä toimintansa lopettanut yhtiö perustettiin Helsinkiin vuonna 1869. Nyt yhtiö on herännyt henkiin Quadransin toimesta ja asettanut tavoitteekseen kehittyä johtavaksi pohjoismaiseksi pakkausmateriaalien valmistajaksi. Tilgmann Groupiin kuuluu viisi yritystä Suomessa ja Ruotsissa.

Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj kertoi 1.7. myyneensä Paperityö Oy:n koko osakekannan kesäkuussa perustetulle Suomen Tarrapaino Oy:lle 11 miljoonalla eurolla.

Suomesta Tilgmann-konserniin kuuluvat Nordic Label, Paperityö Oy, Tarratuote Oy ja Turun Offsetpaino, jonka toiminta on liitetty Nordic Labeliin. Näiden yhtiöiden liikevaihto oli vuonna 2015 yhteensä 20,8 miljoonaa euroa.

Ruotsissa joustopakkausyhtiö

Ruotsissa konserniin liitettiin syyskuussa 2015 Scandiflex Pac AB, joka on yksi Ruotsin johtavista elintarviketeollisuuden käyttöön tarkoitettujen joustavien pakkauslaminaattien valmistajista. Vuonna 2014 Scandiflexin liikevaihto oli 16 miljoonaa euroa.

Quadrans on Tilgmann Oy:n aputoiminimi. Yrityksen hallituksessa istuvat Magnus Höglund, Nicola Lindertz ja Tapio Mäkinen. Höglund on Tilgmann Oy:n ja Paperityö Oy:n toimitusjohtaja.
 

 

 

Uusimmat uutiset

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

PackIndx: Kiristekalvojen valmistusta uhkaa raaka-ainepula

Donald Trumpin tullien aiheuttama turbulenssi on vaikuttanut tiettyjen raaka-aineiden saatavuuteen. Tämä koskee etenkin C4:ää (buteenia), jota käytetään mm. standardilaatuisten kiristekalvojen valmistuksessa.
triofilm

DePoly perustaa ainutlaatuisen koelaitoksen PET- ja polyesterijätteen kierrättämiseksi Sveitsissä

Sveitsiläinen DePoly avaa kesällä koelaitoksen, jonka kapasiteetti on 500 tonnia vuodessa. Tarkoituksena on antaa vanhalle muoville uusi elämä. Samalla yritys on varmistanut 23 miljoonan dollarin rahoituksen sijoittajilta.
depoly1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt