
Etelämanner ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan juomapakkausten kierrättämisestä, mutta Uuden-Seelannin tutkimusasemalla Scott Basessa Rossin saarella todellakin on kierrätyspiste.
Scott Base sijaitsee noin 1 350 kilometrin päässä etelänavasta, ja se on ollut vuodesta 1957 lähtien Uuden-Seelannin tieteellisten ja ympäristöllisten toimien keskus Etelämantereella. Lämpötilat voivat laskea jopa –57 °C:een, ja kesäkuukausina asemalla asuu ja työskentelee noin 130 tutkijaa ja teknikkoa. Tämän vuoksi resurssien käsittely ja hyödyntäminen on erityisen tärkeää. Ei liene sattumaa, että juuri Uuden-Seelannin Tetra Pakin kestävän kehityksen johtaja Graham Burrell sai kierrätysidean.
Hän kuuli, että kartonkipakkauksia ei lajiteltu, vaan ne lähetettiin mantereelle muiden jätteiden mukana.
– Minusta niiden kerääminen kierrätystä varten oli mahdollista, Burrell sanoo.
– Minulle tämä oli tapa yhdistää intohimoni työhöni ja rakkauteni Etelämannerta kohtaan. Kyse ei niinkään ehkä ole määristä vaan symbolisesta voimasta tehdä oikein, jopa maailman syrjäisimmässä paikassa.
Nykyään Scott Basen henkilökunta lajittelee käyttämänsä juomapakkaukset, jotka kerätään erillisiin säiliöihin ja kuljetetaan edelleen Uuteen-Seelantiin. Siellä ne jalostetaan rakennusmateriaaleiksi Tetra Pakin kierrätyskumppanin saveBOARDin Hamiltonin-tehtaalla. Yritys valmistaa rakennuslevyjä kierrätetyistä kartonkipakkauksista ja muista kuitupitoisista materiaaleista. Nämä tuotteet voivat korvata perinteisiä materiaaleja, kuten kipsilevyä ja vaneria. Vastaavaa toimintaa on myös Ruotsissa, jossa Tetra Pak tekee yhteistyötä skånelaisen Recoman kanssa, joka valmistaa rakennuslevyjä kierrätetyistä juomapakkauksista.
– On upeaa, että maailman syrjäisimmässä paikassa pakkaukset ovat nyt osa kiertotalousprosessia. Koska toimimme yli 160 maassa, meillä on vastuu edistää muutosta – sekä pienillä aloitteilla, kuten tällä, että suuremmilla hankkeilla, jotka voivat vaikuttaa kokonaisiin toimialoihin, sanoo Amanda Persson, Tetra Pakin Pohjoismaiden kestävän kehityksen johtaja.