Suomalaisia pakkausinnovaatioita esiteltiin ruotsalaisille sidosryhmille

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2023-12-20
PÄIVITETTY: 2024-01-03
Paneelikeskusteluun osallistuivat Tuukka Friman (vas.), Iida Miettinen, Per-Stefan Gersbro, Martin Wichmann ja Kai Lankinen. Kuva: Eva Norling Gersbro

Suomen suurlähetystö täyttyi pakkausalan asiantuntijoista, kun suomalaisia pakkausinnovaatioita esiteltiin ruotsalaisille sidosryhmille Business Finlandin järjestämässä pakkausseminaarissa ja verkostoitumistilaisuudessa 14.12.2023.

Suomi on yksi maailman johtavia kestävien pakkausratkaisujen maita. Suomessa kehitetään jatkuvasti uusia innovatiivisia pakkausratkaisuja, joiden avulla tavoitellaan ympäristöystävällisempää tulevaisuutta. Ruotsi on Suomen tärkein vientimarkkina. Monet ruotsalaiset tuotemerkkien omistajat etsivät käytännöllisiä pakkausratkaisuja, joiden avulla vähentää ympäristökuormitusta ja kustannuksia. Suomalaisten ja ruotsalaisten pakkausyritysten mahdollisuudet lisätä yhteistyötä ja tiivistää keskinäisiä suhteitaan ovat hyvät.

– Ruotsalaisten ja suomalaisten pakkausyritysten välisestä menestyksekkäästä yhteistyöstä ja kumppanuuksista on useita esimerkkejä. Nyt on tärkeämpää kuin koskaan, että olemme avoimia uusille, kansalliset rajat ylittäville yhteistyömahdollisuuksille ja parannamme siten mahdollisuuksia saavuttaa ympäristö- ja ilmastotavoitteet, sanoo Paccedon toimitusjohtaja ja tilaisuuden ohjelman moderaattori Per-Stefan Gersbro.

– Olemme järjestäneet pakkaustapahtumia suomalaisille yrityksille seitsemän kertaa vuodesta 2020 lähtien. Tällä kertaa kiinnostus tapahtumaa kohtaan oli erityisen suurta, ja olemme iloisia siitä, että niin monet suomalaiset yritykset osallistuivat tapahtumaan. Business Finlandin tavoitteena on edistää suomalaista vientiä Ruotsiin avaamalla markkinamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille ja yhdistämällä suomalaisia ja ruotsalaisia toimijoita näiden tapahtumien kautta, sanoo Josefin Hörhammer, Business Finlandin asiantuntija ja tapahtuman projektipäällikkö.

Aamukahvin jälkeen edustuston päällikön sijainen ja ministeri Janne Jokinen sekä Josefin Hörhammer Business Finlandilta avasivat seminaarin. Tämän jälkeen seurasi kolme intensiivistä paneelikeskustelua, joita johti Per-Stefan Gersbro.

Ensimmäisessä paneelikeskustelussa ”Uusi lainsäädäntö ajaa muutosta” käsiteltiin EU:n ehdotusta uudesta pakkaus- ja pakkausjätelainsäädännöstä (PPWR) ja sitä, miten uusi lainsäädäntö vaikuttaa kuluttajiin, tuotemerkkien omistajiin ja tuottajiin. Keskusteluun osallistuivat Kai-Yee Thim, tuotepolitiikasta vastaava johtaja, Ruotsin metsäteollisuusliitto; Maja Kjellberg, pakkauskehityspäällikkö, IKEA; Marcus Morfeldt, Senior Policy Advisor, Visita, ja Michael Hoffman, Vice President Sustainability & Communications, Huhtamäki.

Kahdessa seuraavassa paneelikeskustelussa pohdittiin, miten älykkäiden ja kestävien pakkausratkaisujen avulla voidaan vastata nykypäivän haasteisiin. Keskusteluihin osallistuivat Oscar Lindqvist, operatiivinen johtaja, Fredman, Johan Nyström, myyntijohtaja, Walki, Anders Rydell, myyntipäällikkö, Wipak, Kai Lankinen, Dr. Lankinen Graphic Innovationsin perustaja, Tuukka Friman, myyntijohtaja, Huhtamäki, Iida Miettinen, Kamupakin perustaja ja Martin Wichmann, KraftPalin toimitusjohtaja.

Paneelikeskustelujen jälkeen tapahtuma jatkui verkostoitumistilaisuudella suurlähetystörakennuksessa.

– Tapahtuma oli silmiä avaava kokemus Ruotsin markkinoiden osalta, ja se tarjosi lähtökohdan liiketoiminnan jatkokehittämiselle, sanoo Fredmanin kansainvälinen myyntijohtaja Alex Lindholm.

Tapahtuma oli avoin kaikille pakkausalasta kiinnostuneille.

Uusimmat uutiset

Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Kouvolan Lakritsi ottaa osaa uudella, kierrätettävällä Laku-mukillaan Packnorth Award -kilpailuun. Muki on valmistettu neitseellisestä kuidusta ja korvaa muoviset karkkipussit.
Lakritsx
Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Jatka lukemista