Suomalainen etiköintilaite mukana Interpackissa

JULKAISTU: 2017-04-06
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Klinger Finland Oy:n kehittämä Ventus-etiketöintilaiteperhe on esillä Interpack-messuilla. Yli 3 000 Ventusta on toimitettu eri puolille maailmaa.

Ventuksen valmistus ja tuotekehitys ovat Suomessa, ja yhteistyökumppaneina toimivat maailman johtavat kirjoitinvalmistajat Sato, Zebra ja Honeywell. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta, kun Klinger aloitti Ventuksen viennin. Ensimmäiset vientimaat olivat Belgia ja Tsekin tasavalta.  Sen jälkeen Ventusta on myyty useaan Euroopan maahan sekä Kiinaan, Brasiliaan ja Yhdysvaltoihin.

Interpackissa ovat esillä Ventus 620 Windows -etiketöintilaite sekä Ventus-lavaetiköintiratkaisu. Laiteperheeseen kuuluu useampia malleja eri käyttökohteisiin.
 

 

 

Jatka lukemista

Ruotsi ottaa käyttöön muovipussiveron

Ruotsin valtiopäivät on hyväksynyt muovipussiveron käyttöönoton. Se tulee voimaan toukokuun alusta ja koskee sekä muovikasseja että kaupan ohuita muovipusseja. Vero ei koske kasseja, jotka on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön.
plast-skatt-utvald

UPM investoi uuden sukupolven biokemikaaleihin

UPM käynnistää merkittävän kasvuhankkeen biokemikaaleissa ja investoi biojalostamoon Leunassa, Saksassa. Biojalostamo tuottaa sataprosenttisesti puupohjaisia biokemikaaleja, jotka mahdollistavat siirtymän fossiilisten raaka-aineiden käytöstä kestävämpiin vaihtoehtoihin useissa kuluttajalähtöisissä lopputuotteissa, kuten pakkauksissa.
upm-biokemikaalit-rakeet

Uusi merkintäväri steriloituihin pakkauksiin

Merkintäjärjestelmiä valmistava Linx Printing Technologies on kehittänyt uuden mustesuihkuvärin, jolla voidaan merkitä ruokapakkauksia ennen niin sterilointia. Väri kestää hyvin kuumuutta ja kosteutta.
linx-ink-utvald

Luovia vaihtoehtoja muovipakkauksille

Better with Less – Design Challenge -pakkaussuunnittelukilpailun kymmenen finalistityötä esittelevät luovia vaihtoehtoja muovipakkauksille. Tarve löytää vaihtoehtoja on ilmeinen, sanoo kilpailun tuomariston puheenjohtaja Ilkka Harju. Työt ovat nyt nähtävillä ja suosikkiaan voi äänestää verkossa.
better-kilpailu-liituaski

Uusimmat uutiset

PREM ja Merkopaino yhdistyvät

PREM (Suomenselän Laminointi Oy) on ostanut Merkopaino Oy:n osake-enemmistön.
prem_pieni

Pakkausinnovaatiot puhuttivat Slushissa

Huhtamäki toi yhdessä teollisuusteknologia-alan pääomasijoitusyhtiö Emerald Venturesin kanssa yhteen pakkausalan, kasvuyritykset, alan asiantuntijat sekä sijoittajat järjestämällä yhteisen työpajan Slushissa.
IMG_6711

Kreppipaperikiriste lavan ympärille

Antalis on lanseerannut paperikiristeen. Paperikuidusta valmistettu Master’in- tuote on monomateriaalia, joten se on lajiteltavissa kartonkikeräykseen.
antalis

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan pakkaus- ja pakkausjäteasetukseen

EU-parlamentti päätti omasta kannastaan, mutta vasta kevättalvella selviää, minkälainen pakkaus- ja pakkausjäteasetus Euroopan Unioniin saatiin.
Pääkirjoitus