S-ryhmä on päättänyt, että sen päivittäistavarakaupan oma merkki -tuotteiden pakkaukset ovat sataprosenttisesti kierrätettäviä vuoden 2022 loppuun mennessä.
Samalla ryhmä on päättänyt lisätä uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja pakkauksia oma merkki -tuotteissa sekä edistää ihmisten tietoisuutta pakkauksien kierrätyksestä. Ryhmä tutkii myös mahdollisuuksia vähentää pakkausmateriaalien määrää ilman, että tuotteiden laatu kärsii siitä.
”Omien merkkien pakkausmateriaaleihin voimme vaikuttaa suoraan. Haluamme kuitenkin kannustaa myös brändituotteiden valmistajia ja teollisuutta pohtimaan, olisiko muoville vaihtoehtoja. EU:n muovistrategia tarjoaa kotimaisille pakkausinnovaatioille mainion maaperän menestyä. Haluamme olla mukana tukemassa tätä kansantaloudellisestikin merkittävää uudenlaista tekemistä. Mittakaavaetuja saadaan vasta, kun volyymit ovat riittävän suuria”, suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän vähittäiskaupasta toteaa.
S-ryhmän omista merkeistä myydyimpiä ovat Kotimaista-tuotesarja, Rainbow sekä X-tra ja käyttötavarapuolella House. Ruokakaupan tuotteet pakataan kartonki-, muovi-, metalli- tai lasipakkauksiin. Käyttötavaran puolella käytössä on eniten kartonkia ja muovia.
Kun pakkausmateriaali on täysin kierrätettävää, se voidaan hyödyntää edelleen uusien pakkauksien tai tuotteiden raaka-aineena. Tällä hetkellä esimerkiksi mustaa muovia tai kahvipakkauksia ei voida kierrättää ja ne ohjautuvat poltettavaksi.
Osa S-ryhmän omien merkkien pakkauksista on jo kierrätettäviä. Uusiutuvista raaka-aineista tehtyjen pakkauksien lisäämisessä on sen sijaan työsarkaa.
”Kuitupakkaukset kuten kartonkipakkaukset on jo nyt valmistettu uusiutuvista raaka-aineista. Nyt haluamme löytää etenkin uusia kotimaisia biopohjaisia vaihtoehtoja”, vastuullisuuspäällikkö Senja Forsman kertoo.
Muovi on ollut ympäristökeskustelun keskiössä viime aikoina. Senja Forsman painottaa, että muovin käytössä suurin haaste on kierrättämätön muoviroska. Monen tuotteen kohdalla muovi tarjoaa parhaan suojan ja oikein kierrätettynä muoviroska ei päädy esimerkiksi meriin.
”Lisäämme pikkuhiljaa pakkauksiin myös selkokieliset lajitteluohjeet”, Forsman kertoo.