Rani Plast osti ruotsalaisen Kullaplastin

Teksti:Sari Jarvinen
JULKAISTU: 2025-12-03
PÄIVITETTY: 2025-12-03
Mikael Ahlbäck, Rani Plastin omistaja (vas.), Jonas Skoglund, Sofie Skoglund, Oscar Skoglund, Emma Skoglund och Stefan Kaptens (CEO Rani Plast)

Suomalainen miljardikonserni AB Rani Plast Oy vahvistaa läsnäoloaan Ruotsissa ja hankki menestyvän Kullaplastin.

Kullapast on perheomisteinen yritys, joka on ollut saman suvun hallussa 60 vuotta. Rolf Skoglund ja hänen isänsä Axel käynnistivät toiminnan vuonna 1965, ja yritys kasvoi nopeasti osakeyhtiöksi. Jo vuonna 1968 rakennettiin ensimmäinen oma tehdas. Nykyään polyeteeniä valmistava yritys on yksi Höganäsin kunnan suurimmista työnantajista ja sen liikevaihto on hieman alle 300 miljoonaa Ruotsin kruunua (25 miljoonaa euroa) ja kannattavuus hyvä. Se valmistaa mm. pakkausratkaisuja ja -kalvoja sekä sillä on oma tuotemerkki Kullafolie. Yritys tuottaa vuosittain noin 12 000 tonnia polyeteenipakkauksia.

— Olemme perheessä pitkään pohtineet Kullaplastin tulevaisuutta ja tulimme lopulta siihen tulokseen, että yhtiön seuraava vaihe tarvitsi uuden omistajan. On tietenkin haikeaa luovuttaa yritys perheen ulkopuoliselle, mutta tunnemme olomme turvalliseksi Rani Plastin pitkäjänteisessä ja hyvässä omistuksessa, sanoo Oscar Skoglund, Kullaplastin varatoimitusjohtaja ja entinen osakas.

Kullaplast AB:n pääomistaja Jonas Skoglund siirtää nyt vetovastuun uudelle toimitusjohtajalle, mutta useat perheen avainhenkilöt jatkavat työtään uuden omistuksen alla.

— Svensk Företagsförmedling (Ruotsin yritysvälitys) on ollut täysin ratkaisevassa roolissa tavoitteemme toteutumisessa. Olemme voineet luottaa heihin, kun prosessi on hoidettu alusta loppuun. Projektipäällikkö Claes Hovstadius sekä David Hallbäck ja Magnus Steen ovat johtaneet myyntiprosessia ja koordinoineet kaikkia toimia erittäin ammattimaisesti. Voimme suositella heitä lämpimästi.

Vahvistaa asemaansa Pohjoismaissa

Rani Plast on Pohjoismaiden markkinajohtaja muovikalvojen ja pakkausten tuottajana ja se tekee mm. kotitalouksille roska- ja pakastepusseja. Yritys kuuluu Rani Groupiin ja valmistaa suuren osan tuotteistaan Suomessa ja Ruotsissa. Rani Plast keskittyy kestävyyteen: käyttää uusiutuvaa energiaa, kierrättää lähes kaiken tuotantojätteensä ja edistää Rani Circular -konseptia lisätäkseen kierrätysmateriaalin käyttöä. Viimeisimmällä tilikaudella yrityksen liikevaihto oli noin 300 miljoonaa euroa, työntekijöitä oli yli 700 ja vientiä 50 maahan. Yritys käsitteli 140 000 tonnia muovia ja sillä oli yhteensä kahdeksan tehdasta viidessä eri maassa.

Rani Plast hankki 100 % Kullaplast Aktiebolagin osakkeista, ja omistaja Mikael Ahlbäck sekä toimitusjohtaja Stefan Kaptens kuvailevat kauppaa luonnolliseksi osaksi yhtiön pitkäjänteistä kasvustrategiaa:

”Kaupan myötä kahden menestyvän perheyrityksen vahvuudet yhdistyvät. Tämä mahdollistaa asiakkaidemme entistä paremman palvelemisen markkina-alueillamme.”

Myyntitoimeksianto suosittelun kautta

Svensk FöretagsFörmedlingin partneri ja vastuullisuusprojektipäällikkö Claes Hovstadius kuvaa toimeksiantoa monimutkaiseksi. Huomioon otettavia tekijöitä oli paljon, joihin kuului erityisesti vastuu monen sukupolven rakentaman yrityksen myynnistä. Toimeksianto tuli suosituksen perusteella. Alkutapaamisessa esiteltiin projektitiimi ja myyntiprosessin toimintatavat, ja sen jälkeen Svensk FöretagsFörmedling sai tehtäväkseen edustaa Kullaplastia.

— Kun suurempi kansainvälinen kilpailija ostaa suuren alueellisen toimijan, tarvitaan huolellisesti laadittu strategia, joka huomioi useita monimutkaisia osa-alueita. Projektinjohdon, taloudellisen analyysin, juridisen osaamisen ja kansainvälisen neuvottelukokemuksen yhdistelmä mahdollisti, että tiimi pystyi kohtaamaan ostajan organisaation tehokkaasti. Haluan myös korostaa myyjiä ja myyjän tilintarkastajaa, jotka osoittivat suurta luottamusta tiimiämme kohtaan ja toimittivat tarvittavat materiaalit koko DD-prosessin ajan, tiivistää Claes Hovstadius. Hän toteutti toimeksiannon yhdessä talousanalyysistä vastaavan David Hallbäckin ja juridisesti vastuullisen Magnus Steenin kanssa.

Uusimmat uutiset

Heidelberg/Gallus lanseeraa uuden digitaalisen, helppokäyttöisen etikettipainokoneen

Digitaalinen etikettipainaminen on noussut valtavirraksi. Markkinatutkimuslaitosten, kuten Smithersin, mukaan jo kolmannes markkinoiden arvosta tuotetaan digitaalisesti tai hybrideillä. Samalla digitaalisen etikettipainamisen markkinoille tulon kynnys madaltuu, mistä Galluksen hiljattain lanseeraama Gallus Alpha on selkeä esimerkki.
Gallus_01x
Heidelberg/Gallus lanseeraa uuden digitaalisen, helppokäyttöisen etikettipainokoneen

Tetra Pak investoi 60 miljoonaa euroa pilottitehtaaseen Lundissa

Tetra Pak investoi 60 miljoonaa euroa uuteen paperipohjaista barriääriteknologiaa hyödyntävään pilottitehtaaseen Ruotsin Lundissa. Investoinnin myötä Tetra Pak pystyy kehittämään uutta aseptista pakkausmateriaalia nopeammin. Se korvaa perinteisen alumiinifoliokerroksen paperipohjaisella barriäärillä.
Tetra-Brik®-Aseptic-Slim-Leaf-200-ml-with-paper-based-barrierx
Tetra Pak investoi 60 miljoonaa euroa pilottitehtaaseen Lundissa

Stora Ensolta uusi taittokartonki

Stora Enso tuo markkinoille uuden GC1-taittokartongin (FBB). Se on suunnattu vahvaa visuaalista ilmettä ja tehokasta materiaalinkäyttöä etsiville brändeille.
astroa
Stora Ensolta uusi taittokartonki

Hesburger vaihtoi kertakäyttömukit biopohjaisiin kuppeihin

Hesburger aloitti siirtymisensä uudelleenkäytettäviin astioihin uusilla biopohjaisilla Sulapac-materiaalista valmistetuilla kupeilla.
Re-usable-Sulapac-cups_2025_2
Hesburger vaihtoi kertakäyttömukit biopohjaisiin kuppeihin

Jatka lukemista