Paptic keräsi 23 miljoonan euron rahoituksen

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2023-09-04
PÄIVITETTY: 2023-09-20
Kuva: Papticin ScanStar-palkinnon vuonna 2022 voittanut pussipakkaus.

Puukuitupohjaisia ​​pakkausmateriaaleja valmistava kasvuyhtiö Paptic Oy on ilmoittanut keränneensä sijoittajilta 23 miljoonan euron rahoituksen. Yhtiön osakaspohja laajeni saksalaisella pääomasijoitusrahastolla European Circular Bioeconomy Fund (ECBF) ja globaalilla vesi- ja hygieniaratkaisuja tarjoavalla Ecolabilla. Myös osa yhtiön aikaisemmista osakkeenomistajista, kuten japanilainen kauppatalo Itochu Fiber Ltd., osallistui tähän rahoituskierrokseen. Edellä mainittujen osakesijoitusten lisäksi Papticille myönnettiin 2,5 miljoonaa euroa European Innovation Councilin Accelerator-ohjelmasta.

Lisäksi Paptic on saanut 10 miljoonan euron pääomalainan Suomen Ilmastorahastolta. Laina on suunnattu helpottamaan Papticin vaahtopohjaisen valmistusteknologian teollisen mittakaavan kehittämistä.

Papticin tiedotteen mukaan yhtiö on yli kaksinkertaistanut liikevaihtonsa vuosittain neljänä peräkkäisenä vuonna ja tavoittelee 100 miljoonan euron liikevaihtoa vuonna 2026 kiertotalouden periaatteiden mukaisilla pakkausmateriaaleillaan.

Lue Papticin perustajaosakkaan ja strategiasta vastaavan johtaja Esa Torniaisen haastattelu Pakkaus-lehdestä 2/2023

Uusimmat uutiset

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

Jatka lukemista