PakkausÖhman täyttää 130 vuotta

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2023-09-01
PÄIVITETTY: 2023-09-13

PakkausÖhman on saavuttanut merkittävän iän, 130 vuotta. Yrityksen perusti Kaarlo Gustav Öhman Tampereelle vuonna 1893. Yhtiömuoto oli tuolloin toiminimi. Tavaravalikoimaan kuuluivat maakauppiaitten tapaan mm. mausteet, terva, tupakka ja punamulta. Seuraavana vuonna yritys muutti Helsinkiin Erottajankadulle. Yritys siirtyi tämän jälkeen vähitellen paperin ja -pussien myyntiin.

Vuonna 1927 yhtiömuoto vaihtui osakeyhtiöksi.  Tavaravalikoimaa laajennettiin ja myynnissä oli myös paperinarua, paperinenäliinoja, paperisia ikkunaverhoja jne. Kuljetuksia hoidettiin aluksi hevosella ja sen jälkeen omalla Chevrolet kuorma-autolla, joka oli sotien aikana puolustusvoimien käytössä. Sotien jälkeen tuotevalikoima laajeni edelleen pakkaustuotteisiin kuten lastuvillaan, pakkauslankoihin ja aaltopahvilaatikoihin.

Nykyisin yritys on edelleen kotimainen perheyhtiö, jonka toimitilat sijaitsevat Helsingin Malmilla ja Sipoossa. Yhtiö toimittaa pakkauksia, pakkaustarvikkeita, hygieniapapereita ja pakkaamista helpottavia koneita ja laitteita. Yritys jalostaa myös itse aaltopahvilaatikoita ja -kontteja sekä painaa pakkausteippiä.

Henkilökunta koostuu viidestäkymmenestä alan ammattilaisesta ja liikevaihto vuonna 2022 oli noin 28 miljoonaa euroa.

Kaarlo Gustav Öhman.

Uusimmat uutiset

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

PackIndx: Kiristekalvojen valmistusta uhkaa raaka-ainepula

Donald Trumpin tullien aiheuttama turbulenssi on vaikuttanut tiettyjen raaka-aineiden saatavuuteen. Tämä koskee etenkin C4:ää (buteenia), jota käytetään mm. standardilaatuisten kiristekalvojen valmistuksessa.
triofilm

DePoly perustaa ainutlaatuisen koelaitoksen PET- ja polyesterijätteen kierrättämiseksi Sveitsissä

Sveitsiläinen DePoly avaa kesällä koelaitoksen, jonka kapasiteetti on 500 tonnia vuodessa. Tarkoituksena on antaa vanhalle muoville uusi elämä. Samalla yritys on varmistanut 23 miljoonan dollarin rahoituksen sijoittajilta.
depoly1

Jatka lukemista