
50-vuotiaasta Eltete Groupista on omistaja, toimitusjohtaja Bo Östermanin käsissä kasvanut kansainvälinen toimija, jonka agendalla kestävä kehitys on ollut jo pitkään.
Loviisasta lähtöisin oleva Eltete Group, kartonkipohjaisten kuljetuspakkaustuotteiden, rakennusmateriaalien ja korkeapainelaminaattituotteiden valmistaja, juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan.
Yrityksen tarina alkoi vuonna 1972, kun visionäärinä tunnettu Pehr Österman perusti Oy Spirolit Ab:n Loviisan Köpbackaan. Spirolit Oy:n alkuvuosien toiminnan kulmakivi oli kartonkihylsyjen valmistus. 1974 yritys aloitti laminaattituotannon ja tuotevalikoima kasvoi jakoseiniin, pöytälevyihin, ikkunapenkkeihin, sairaala- ja laboratoriokalusteisiin ja muihin vastaaviin tuotteisiin. Yrityksestä syntynyt Eltete Group on sittemmin kehittynyt alansa globaaliksi yhtiöksi, jolle kestävä kehitys on ollut tavoite jo pitkään.
Eltete TPM Groupin omistaja ja toimitusjohtaja Bo Österman oli Oy Spirolit Ab:n toiminnassa mukana pikkupojasta asti. Vuonna 1986 Österman jatkoi toimintaa Eltete Oy:ssa sekä Loviisan Tasotehdas Oy:ssa.
– Olen syntynyt kolmen teollisuuspiipun ympäröimänä Karhulassa ja sanonkin aina, että haistan kartonkitehtaan jo monien satojen kilometrien päästä. Ensimmäinen työpaikkani oli 6-vuotiaana keräämässä keräyspaperia Korkeakoskella, 9-vuotiaasta saakka olen ollut jatkuvasti kesätöissä isän firmassa. 12-vuotiaana ajoin ensimmäistä kertaa hylsykonetta ja valmistin WC-paperihylsyjä, Österman kertoo.
– Pienessä firmassa johtajana oleminen tarkoittaa myyntiä, tuotekehitystä ja koneiden kehittämistä. Omistajuus ja johtajuus tarkoittaa työtä 24/7. Töitä on tehty jatkuvasti todella intensiivisesti.
Eltete vuosien varrella
50 vuoteen mahtuu monia käänteitä. Myös yhteiskunnalliset murrokset ja maailmantapahtumat värittävät yrityksen matkaa.
– Kun perustin Eltete Oy:n vuonna 1986, ajat olivat Suomessa rahoituksen kannalta haastavia. Yrityksen kansainvälistymisen vuosiin välillä 1987–2000 mahtuu tärkeitä yhteiskunnallisia käänteitä, kuten devalvaatio, jolloin pankit kaatoivat pienten riskien takia 10 000 firmaa valtion takaamien lainojen vuoksi. Devalvaatio teki sen, että maksut tulivat maksettaviksi kahteen kertaan, Österman muistelee.
Suomen liittyminen EU:hun puolestaan helpotti vientiä todella paljon. Aiemmin rekkakuskin mukana kulki esimerkiksi Saksaan mentäessä ”puolen metrin paperipino”, jotta byrokratia rajalla saatiin hoidettua.
Österman asui itse Saksassa Berliinin muurin kaatumisen aikoihin. Saksojen yhdistymisellä oli merkitystä ennen kaikkea Saksan sisäisten välien kannalta, Elteten toimintaan muutos ei vaikuttanut.
–Saksassa oli jo tuolloin ponnistuksia kierrätyskelpoisemman materiaalin suuntaan, mutta sitä ei silloin vielä otettu niin tosissaan. Sinne tuli kierrätysnormeja, oli Grünepunkt ja muita kierrätysmerkkejä, jotka sai maksamalla tietyn summan. Oli kuitenkin epäselvää, merkitsikö merkki todella mitään. Nythän sama on esillä kaikilla yrityksillä, Österman sanoo.
Teksti: Terhi Varonen
Kuva: Eltete Group
Lue koko artikkeli Pakkaus -lehdestä