Kuitupohjaiset pakkaukset jyräävät muovipakkaukset kaikkialla. Nyt se tapahtuu jopa musiikkialalla salaperäisen Kartongerna-yhtyeen (suom. Pahvilaatikot) myötä.
Te, jotka olette tarpeeksi vanhoja, muistatte ja arvostatte Plastic Ono Bandia (John Lennon ja Yoko Ono) tai miksei myös Plastic Bertrandia (ehkä vaikeampi arvostaa). Molemmat olivat suuruutensa huipulla 70-luvulla.
Kun nyt ilmestyy uusi yhtye, jolla on kytkös pakkausalalle, pääroolissa on muovin sijaan tietysti kuitupohjainen materiaali. Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa on esiintynyt kolme arvoituksellista hahmoa, joilla on päässään pahvilaatikot. Kyseessä on upouusi rap-yhtye nimeltä Kartongen. He ovat saaneet inspiraatiota lyriikalleen ”pakkaustilauksesta” (Förpackningsordern). Kartongenin ensimmäinen julkaisu on single “Louis Vuitton”, joka antaa esimakua siitä, mitä yhtyeeltä voi jatkossa odottaa.
Sanoitukset ovat röyhkeitä ja oivaltavia ja ne antavat viitteitä hahmojen persoonista.
“Kauan ennen kuin biitit iskivät…
Ennen kuin riimit virtasivat ja basso jytisi…
Oli vain tyhjä varasto.
Siellä, lavojen ja aaltopahvin keskellä,
heidät herätettiin eloon.
Kolme laatikkoa.
Muinainen rituaali, jonka vain pakkaustilauksen tekujät tunsivat, antoi heille äänet ja kasvot.
Sitten he odottivat. Kauan.
Oikeaa hetkeä.
Tähän päivään asti.”
(alkuperäiset sanat ovat ruotsiksi)
“Louis Vuitton” julkaistiin 29. elokuuta. Sen musiikkivideo vie syvemmälle Kartongenin visuaaliseen maailmaan. Keitä pahvilaatikoiden alla todella on? Se on yhä salaisuus, mutta heidät saattaa pian kohdata Kartongenin lavalla jossain päin Ruotsia. Mutta mitä tekee norjalainen lippu yhden jäsenen taskussa? Ovatko Marcus ja Martinus mukana?
Kysymys kuuluu: montako kertaa tämä kappale voidaan kierrättää ennen kuin se on kulutettu loppuun? Huhujen mukaan kiertue voisi alkaa Boxholmista.
Kuuntele ja päätä itse.