Mustesuihkupainaminen on nopeimmin kasvava painotekniikka ja valtaa alaa useilla markkinoilla. Smithers Piran tutkimusraportin mukaan se tulee yleistymään aaltopahvin painatuksessa.
Smithers Piran uuden tutkimusraportin mukaan inkjet-painaminen kasvaa keskimäärin 9,4 % vuodessa ja markkinoiden koko nousee 109 miljardiin dollariin vuonna 2023.
Smithers Piran tutkimus The Future of Inkjet Printing to 2023 kertoo, että markkinoiden koko on tänä vuonna noin 69,9 miljardia dollaria. Kasvu tulee siis olemaan lähivuosina nopeaa. Se pohjautuu tekniikan kehittymiseen. Inkjetin taloudellisuus ja luotettavuus ovat koko ajan parantuneet, kun alan toimittajat ovat investoineet vahvasti tulostuspäihin, laitteisiin, väreihin, kuivausjärjestelmiin, ohjelmistoihin ja materiaaleihin.
Mustesuihkupainaminen on joustavaa ja mahdollistaa nopean painamisen laadukkaasti. Se soveltuu monenlaisiin tuotteisiin. Tekniikan kustannukset ovat laskeneet suhteessa analogisiin painotekniikoihin.
Raportissa käsitellään kuutta keskeistä loppukäytön markkinaa, joissa inkjet tulee vaikuttamaan eniten seuraavan viiden vuoden aikana. Ne ovat pakkausala, kirjat, kaupallinen painaminen, valokuvakirjat ja valokuvat, aikakauslehdet ja sanomalehdet.
Pakkausalalla mustesuihkua on käytetty pitkään vedosten ja mallikappaleiden teossa, mutta se yleistynyt hitaasti muussa tuotannossa. Nyt raportin mukaan markkinoille on kuitenkin tullut tehokkaita laitteita pakkausten painamiseen.
Erityisesti aaltopahvin painatuksessa on alkanut tapahtua, kun konvertoijat ovat ottaneet käyttöön single-pass preprint ja post-print-laitteita. Niiden avulla voidaan painaa entistä joustavammin ja näyttävästi pakkauksen kaikille puolille. Kasvua vauhdittaa verkkokaupan ja myymälämarkkinoinnin lisääntyminen.