Muovipullojen palauttaminen väheni

Teksti:Johanna Nikunen
JULKAISTU: 2023-03-20
PÄIVITETTY: 2023-04-05

Vuonna 2022 Suomessa palautettiin kaikkiaan noin 2,2 miljardia pantillista juomapakkausta. Määrä on niukasti uusi ennätys, lisäystä edellisvuoteen on noin 3 miljoonan pakkauksen verran. Ylivoimaisesti suosituin pakkaustyyppi juomissa on alumiininen tölkki: niitä palautui viime vuonna noin 1,4 miljardia kappaletta. Pantillisia muovipulloja palautettiin 635 miljoonaa ja lasipulloja 134 miljoonaa.  Suomessa on kuluttajille kaikkiaan 4000 palautuspistettä.

Muovipullojen palautusasteet laskussa

Viime vuonna kaikkien pantillisten juomapakkausten palautusaste oli 96 %. Parhaiten palautuivat tölkit (99 %) ja lasipullot (98 %). Muovipullojen palautuminen automaatteihin oli alemmalla tasolla, niiden palautusaste oli silti hyvä, 90 %.

Muovipullojen palautusaste on viime vuosina ollut lievässä laskusuunnassa. Selkeää syytä tähän ei ole tiedossa. Osa pantillisista juomapakkauksista päätyy Palpan kuluttajakyselyiden perusteella muulla tavoin kierrätykseen, mm. taloyhtiöiden muovipakkausten keräysastioihin. Jonkin verran muovipulloja voi jäädä palauttamatta siksikin, että niiden viivakoodin sisältämä etiketti on irronnut.

Jokainen suomalainen palauttaa vuodessa keskimäärin noin 400 pantillista pulloa ja tölkkiä. Viime vuonna palautui kaikkiaan 19 800 tonnia alumiinia, 16 800 tonnia muovia ja 52 300 tonnia lasia uudelleen käytettäväksi. Palpan kierrätysjärjestelmän pääperiaatteena on suljettu kierto, mikä tarkoittaa sitä, että juomapakkausten materiaalista valmistetaan  uusia juomapakkauksia.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista