Mehut ja juomatiivisteet pantillisiksi 2019

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2018-12-20
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Pantillisten juomapakkausten järjestelmään pääsevät ensi vuonna mukaan myös mehut ja juomatiivisteet, kunhan ovat PET-pulloissa, lasipulloissa tai alumiinitölkeissä.

Hedelmä- ja kasvimehuista, mehu- ja juomatiivisteistä sekä glögitiivisteistä voi saada pantin ensi vuonna, kun pantillisten juomapakkausten järjestelmä laajenee, kertoo Suomen Palautuspakkaus (Palpa).

Uusien tuoteryhmien tuotteiden pantillisuuden voi todeta samoin kuin jo myynnissä olevista pantillisista juomapakkauksista.

Uusiin tuoteryhmiin kuuluvien tuotteiden rekisteröintejä palautusjärjestelmiin voi aloittaa 20.12.2018. Palpa hyväksyy tuotteita palautusjärjestelmiin aina kuukauden 15. tai viimeinen päivä (tai niitä edeltävä arkipäivä). Tuotteita voi myydä pantillisena tuotteen palautusjärjestelmään hyväksymisen jälkeen.

Uusien tuoteryhmien tuotteita tulee myyntiin pantillisena vähitellen, kunkin juomavalmistajan tai maahantuojan omien aikataulujen mukaan.

”Mehu- ja juomatiivisteiden pantillisuuteen on ollut kiinnostusta eri tahoilta. Uudistusta ovat toivoneet niin kuluttajat, juomavalmistajat kuin kaupatkin. Palpa on valmistellut laajennusta yhdessä viranomaisten kanssa, ja hyvän viranomaisyhteistyön ansiosta toivottu muutos on nyt mahdollinen”, Palpan toimitusjohtaja Pasi Nurminen kertoi Ylelle.

Nurmisen mukaan pantti on hyvä kannustin kierrätykseen. Pantillisia juomia palautetaan Suomessa hyvin. Viime vuonna lasipulloista 87 prosenttia, muovipulloista 91 prosenttia ja tölkeistä 94 prosenttia palautui kiertoon.

 

 

 

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt