Kotimaisia ruokia arvostetaan yhä enemmän

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-01-12
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Taloustutkimuksen tekemän Suomi syö 2016 -tutkimuksen mukaan kotimaisuuden merkitys elintarvikkeiden valinnassa on vahvistunut. Tämä näkyy myös pakkauksissa.

Kuluttajat arvostavat suomalaista ruokaa ja myös kotimaisen elintarviketuotekehityksen arvostus on nousussa.

Suomi syö -tutkimustulokset kertovat, että entistä useampi suomalainen, 73 prosenttia, pitää kotimaisen ruuan syömistä tärkeänä (65 prosenttia vuonna 2014). Vastaajista 63 prosenttia ilmoitti myös kiinnittävänsä aiempaa enemmän huomiota elintarvikkeen kotimaisuuteen ruokaostoksilla. Kotimaisilla elintarvikevalinnoilla halutaan ennen kaikkea tukea työllisyyttä ja elinkeinoa. Lähes puolet vastanneista ilmoitti näiden asioiden olevan tärkeä valintaperuste.

”Tutkimustuloksista välittyy se, miten herkällä korvalla suomalaiset ruoka- ja juomavalmistajat kuuntelevat ihmisten arkea ja toiveita. Hienoa, että yhä useampi suomalainen on huomannut tämän”, iloitsee viestintäjohtaja Sirpa Rinne Elintarviketeollisuusliitosta.

Kotimaisen tuotannon arvostaminen näkyy yhä enemmän kaupan hyllyssä. Avainlippu-alkuperämerkintä näkyy monen tuotteen pakkauksessa. Sen voi saada tuote, jonka kotimaisuusaste on vähintään 50 prosenttia.

 

 

 

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt