Kauppa vähentää muovikassien käyttöä

JULKAISTU: 31. lokakuun 2016
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Kaupan liitto ja ympäristöministeriö ovat sopineet muovikassien käytön vähentämisestä. Tavoitteena on, että vuonna 2020 käytettäisiin korkeintaan 40 kassia henkeä kohti vuodessa.

Green deal -sopimuksessa sovitaan toimista muovikassien kulutuksen vähentämiseksi. Kyseessä on ympäristöministeriön ensimmäinen sopimus, jossa EU-direktiiviä pannaan täytäntöön vapaaehtoisuuteen perustuvan sopimuksen eikä lain avulla. Sopimus on voimassa kymmenen vuotta ja sillä pyritään varmistamaan, että EU:n pakkausjätedirektiivin muovikassien kulutusta koskevat vähentämistavoitteet saavutetaan Suomessa.

Vähentämistavoite koskee kaikkia kauppojen myyntipisteissä tarjottavia muovikasseja. Vähentämistavoitteeseen eivät kuitenkaan sisälly elintarvikkeiden, kuten hedelmien ja vihannesten, irtomyynnissä tai hygieniasyistä käytettävät erittäin kevyet muovikassit.

Suomessa käytetään nykyisin noin 55 muovikassia henkeä kohti vuodessa. Määrä ei sisällä hyvin ohuita muovikasseja, ns. hedelmäpusseja. Muovikassien kulutus Suomessa on alhaisempi kuin arvioitu keskimääräinen kulutus Euroopassa, joka on noin 198 muovikassia henkeä kohti vuodessa.

Arviolta 80 % Suomessa käytettävistä muovisista ostoskasseista on kotimaista tuotantoa, ja kolmasosa on valmistettu kierrätysmateriaalista. Suomessa suurin osa muovikasseista käytetään uudelleen jätepusseina.
 

 

 

Jatka lukemista

Ruotsi ottaa käyttöön muovipussiveron

Ruotsin valtiopäivät on hyväksynyt muovipussiveron käyttöönoton. Se tulee voimaan toukokuun alusta ja koskee sekä muovikasseja että kaupan ohuita muovipusseja. Vero ei koske kasseja, jotka on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön.
plast-skatt-utvald

UPM investoi uuden sukupolven biokemikaaleihin

UPM käynnistää merkittävän kasvuhankkeen biokemikaaleissa ja investoi biojalostamoon Leunassa, Saksassa. Biojalostamo tuottaa sataprosenttisesti puupohjaisia biokemikaaleja, jotka mahdollistavat siirtymän fossiilisten raaka-aineiden käytöstä kestävämpiin vaihtoehtoihin useissa kuluttajalähtöisissä lopputuotteissa, kuten pakkauksissa.
upm-biokemikaalit-rakeet

Uusi merkintäväri steriloituihin pakkauksiin

Merkintäjärjestelmiä valmistava Linx Printing Technologies on kehittänyt uuden mustesuihkuvärin, jolla voidaan merkitä ruokapakkauksia ennen niin sterilointia. Väri kestää hyvin kuumuutta ja kosteutta.
linx-ink-utvald

Luovia vaihtoehtoja muovipakkauksille

Better with Less – Design Challenge -pakkaussuunnittelukilpailun kymmenen finalistityötä esittelevät luovia vaihtoehtoja muovipakkauksille. Tarve löytää vaihtoehtoja on ilmeinen, sanoo kilpailun tuomariston puheenjohtaja Ilkka Harju. Työt ovat nyt nähtävillä ja suosikkiaan voi äänestää verkossa.
better-kilpailu-liituaski

Uusimmat uutiset

Vaahtoautot uuteen pussiin

Ahlgrens bilar -vaahtokarkit täyttävät 70 vuotta ja saavat syntymäpäivän kunniaksi uuden pakkauksen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.  
Bilar

Uusia työkaluja pakkausten ympäristövaikutusten luokitteluun

Antalis on kehittänyt Green Card ja Green Star SystemTM -työkalut, joiden tarkoitus on helpottaa asiakasta pakkausten ympäristövaikutusten vertailussa.
GREEN STAR SYSTEM_rgb_3

PackSummit Tampereella marraskuussa

PackSummit kerää pakkausalan toimijat saman katon alle 14.11.2023 Tampere-talossa. Tänä vuonna kokoonnutaan teemalla "Onko pakkauksesi vastuullinen vai viherpesty?"
PackSummit verkkosivujen materiaali

Metsä Groupin Kemin kartonki- ja biotuotetehtaat käyntiin

Suomen metsäteollisuushistorian suurin investointi – Kemin uusi biotuotetehdas ja kartonkitehtaan laajennus – on otettu käyttöön osastoittain suunnitelman mukaisesti keskiviikkona 20.9. Uuden biotuotetehtaan sellutoimitukset asiakkaille alkavat vuoden 2023 lokakuun aikana.
metsä_kemi