Investointiyhtiö osti Tekniserin

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-04-09
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Ruotsalainen investointiyhtiö Karnell K4 on yhdessä johdon kanssa ostanut kaikki Tekniseri Group Oy:n osakkeet. Tekniseriin kuuluu mm. etikettipaino PS-Print.

Myyjät olivat pääomistaja Teknoventure III Ky ja vähemmistöosakas Nordic Option Oy.

Tekniseri on teolliseen painamiseen ja sopimusvalmistukseen keskittynyt konserni, joka tuottaa pääasiassa erilaisia merkintätuotteita teollisuudelle. Vientiä on yli 20:een maahan. Tekniseri Groupin tytäryhtiöitä ovat Tekniseri Oy, Tekniseri Suzhou ja PS-Print Oy.

Tekniseri Oy on vuonna 1986 perustettu teollisuuden sopimuspaino. Tuotteita toimitetaan laajasti teollisuuden kansainvälisiin valmistuskeskittymiin. Tehtaat sijaitsevat Kempeleessä ja Porissa, joissa on myynti, tuotanto, asiakaspalvelu sekä tarvittavat tuotetuki- ja suunnitteluresurssit. Tehtaiden lisäksi Helsingissä sijaitsevassa myyntikonttorissa on myös tuotekehitys ja valmistuotevarasto. Tekniserin liikevaihto oli 6,33 miljoonaa euroa vuonna 2016.

PS-Print on etikettipaino. Sen liikevaihto oli viime vuonna 1,88 miljoonaa euroa.

Karnell K4:n strategiana on tiedotteen mukaan hankkia yksityisesti omistettuja Pohjoismaisia yrityksiä, joilla on vahva markkina-asema valitulla erikoisalueella. Yrityksiä kehitetään yhdessä johdon kanssa pitkäjänteisesti. Karnellin investointeihin kuuluu mm. kompasseja valmistava Silva ja Pohjoismaiden suurin autojen erikoisvarustelija Nordic Vehicle Conversion.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Kouvolan Lakritsi ottaa osaa uudella, kierrätettävällä Laku-mukillaan Packnorth Award -kilpailuun. Muki on valmistettu neitseellisestä kuidusta ja korvaa muoviset karkkipussit.
Lakritsx
Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas
Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639
Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx
Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt
VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi