Heidelbergin suureksi omistajaksi kiinalaisyhtiö

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-01-27
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Heidelberg on saamassa osakeannin kautta suurimmaksi omistajakseen kiinalaisen viimeistelylaitteita valmistavan Masterwork-yrityksen. Tiivistyvä yhteistyö tähtää kasvuun pakkausmarkkinoilla.

Heidelberg on saksalainen pörssiyhtiö, joka valmistaa painokoneita. Sillä on ollut pitkään myyntiyhteistyötä Masterwork Group -yrityksen kanssa. Heidelbergin pakkausalan viimeistelylaitteet siirtyivät Masterworkille vuonna 2014. Yritysten yhteistyö on tiedotteen mukaan tarkoitus nostaa uudelle tasolle pakkausmarkkinoilla. Tiiviimpi yhteistyö tuotannossa lisää myös tuottavuutta.

Masterworkin on tarkoitus ostaa suunnatun osakeannin kautta lähes 8,5 % Heidelbergin osakkeista, jolloin siitä tulisi suurin osakkeenomistaja. Nyt suurin omistaja on Ferdinand Rüesch, jonka omistusosuus on ollut noin 9 % ja annin jälkeen noin 8 %.

Annin suuruus on lähes 69 miljoonaa euroa. Heidelbergin on tarkoitus käyttää saadut varat digitaalisen muutosprosessinsa kiihdyttämiseen sekä yrityksen rahoitukseen yleensä.

”Anti avaa meille uutta potentiaalia kasvavilla pakkausalan painomarkkinoilla erityisesti Kiinassa, joka on maailman suurin markkina. Odotamme kapasiteettimme käyttöasteen nousevan koko maailmassa ja parantavan paljon tehokkuutta”, sanoo Heidelbergin toimitusjohtaja Rainer Hundsdörfer.

Osakekauppa vaatii vielä viranomaisten hyväksynnän ja toteutunee vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

 

 

 

Uusimmat uutiset

Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Kouvolan Lakritsi ottaa osaa uudella, kierrätettävällä Laku-mukillaan Packnorth Award -kilpailuun. Muki on valmistettu neitseellisestä kuidusta ja korvaa muoviset karkkipussit.
Lakritsx
Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas
Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639
Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx
Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt
VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi