Hans Sohlström Stora Enson johtoon

JULKAISTU: 18. syyskuun 2023
PÄIVITETTY: 28. syyskuun

Stora Enso Oyj:n hallitus on nimittänyt diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri Hans Sohlströmin (58) yhtiön toimitusjohtajaksi 18.9.2023 lähtien. Sohlström on Stora Enson hallituksen jäsen ja hän jättää hallitustehtävänsä välittömästi. Stora Enson hallituksessa on tämän jälkeen kahdeksan jäsentä. Annica Bresky jättää Stora Enson toimitusjohtajan tehtävän ja jatkaa yhtiön ulkopuolella.

Hans Sohlströmillä on yli 30 vuoden kokemus yritysjohdosta, joista 10 vuotta on ollut toimitusjohtajan tehtäviä pääosin metsäteollisuuden ja uusiutuvien materiaalien toimialoilla. Hän on viimeksi johtanut mm. Ahlströmiä, Ahlström Capitalia ja Rettigiä. Aiemmin Sohlström toimi 20 vuoden ajan  johtotehtävissä UPM-Kymmenessä, mm. tehtaanjohtajana, tulosyksikön johtajana sekä kahdeksan vuotta yhtiön johtajiston jäsenenä vastuullaan markkinointi, uudet liiketoiminnot, biopolttoaineet, yhteiskuntasuhteet ja konsernikehitys.

Jatka lukemista

Etiketit pois Actimel-pulloista

Ilman PET-muovista etikettiä HDPE:stä valmistetun pullon kierrätettävyys paranee.
Danone

Teollisen mittakaavan muovipakkausten kemiallinen kierrätys alkaa

Sumi ja Wastewise Group aloittavat yhteistyön pakkausmuovien kemiallisessa kierrätyksessä.
50148873-chemical-recycling-abstract-concept-vector-illustration

Fazer siirtää kaurajuomien valmistuksen Korialta Ruotsiin?

Fazer käynnistää muutosneuvottelut, jotka saattavat johtaa 93 työsuhteen päättymiseen Suomessa.    
fazer aito

Oddlygood ostaa Plantin

Oddlygoodista tulee Planti-tuotteiden ja -brändin omistaja. Samanaikaisesti Valio ostaa Plantin tuotannon Turussa.
oddlygood

Uusimmat uutiset