
Yli 120 vuotta toiminut paperitehdas Feldmuehle lopettaa Uetersenissa Hampurin lähellä.
Feldmuehlen tehtaalla on valmistettu märkälujaa paperia etiketteihin sekä yksipuolisesti päällystettyä paperia pakkausteollisuudelle.
Lehdistötiedotteessa yhtiö kertoo olleensa vielä hiljattain vakuuttunut siitä, että se pystyisi selviämään kohtaamansa kriisin. Nyt tilanne on muuttunut:
– Valitettavasti odottamattoman markkinakehityksen, teollisten sähkönhintojen ympärillä käydyn tuloksettoman keskustelun sekä jatkuvasti lisääntyvien byrokraattisten esteiden vuoksi olemme lopulta tulleet siihen johtopäätökseen, ettemme enää pysty ylläpitämään tuotantoa Uetersenin tehtaallamme riittävän kilpailukykyisellä pohjalla. Toiminnan jatkaminen ei ole enää taloudellisesti kestävää, sanoo toimitusjohtaja Heiner Kayser.
Perustelut jatkuvat:
– Vaikuttaa siltä, ettei energiaintensiivisen teollisuuden ole tarkoitus pysyä Saksassa. Olemme siksi pysäyttäneet paperintuotannon ja tulemme tulevien viikkojen aikana jatkojalostamaan, myymään ja toimittamaan jo tuotetun paperin.
Feldmuehle on työllistänyt 200 henkilöä ja tuottanut enimmillään jopa 80 000 tonnia paperia vuodessa.



