EU sopuun muovijätteen vähennysdirektiivistä

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2018-12-19
PÄIVITETTY: 2023-01-18


EU:n direktiivi muovijätteen vähentämisestä etenee. Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston neuvottelijat ovat päässet sopuun komission ehdotuksesta.

Vuonna 2021 muoviset vanupuikot, aterimet, lautaset, mehupillit ja sekoitustikut kielletään EU:n alueella. Myös paisutetusta polystyreenistä valmistetut kupit ja rasiat kielletään. Direktiivi vaatii kuitenkin vielä Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston hyväksynnän tullakseen voimaan.

EU-maat sitoutuvat myös vähentämään muovisten kuppien ja rasioiden valmistamista, mutta mitään koko unionin laajuista tavoitetta uusi esitys ei sisällä.

Muovipullot ovat yleisin Euroopan rannoilta kerättävä jäte. Nyt sovittu esitys asettaa päämääräksi, että 77 prosenttia muovipulloista EU:n alueella tulisi kierrättää vuoteen 2025 mennessä. Tämän osuuden tulisi nousta 90 prosenttiin vuoteen 2029 mennessä. Vuotta myöhemmin vajaa kolmannes uusien pullojen materiaalista pitäisi olla peräisin kierrätetystä muovista.

PET-muovista tehtyjen pullojen keräysaste oli Euroopassa 58,2 prosenttia vuonna 2017. Määrä kasvoi 2,9 prosenttia vuodesta 2016, kertoo luvut sisältävä vuotuinen Euroopan PET-kierrätysteollisuuden katsaus. Sen teettäjä on Petcore Europe -järjestö. Keräysaste on korkea 90–95 prosenttia sellaisissa maissa kuten Saksa ja Suomi, mutta vain 30–40 prosenttia Välimeren ja Itä–Euroopan maissa, joissa kierrätysaste vaihtelee paljon.

 

 

 

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt