Ammoniakkivuoto Apetitin ruokapakastetehtaalla Säkylässä

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2023-11-07
PÄIVITETTY: 2023-11-15
Kuva: Apetit

Apetitin Säkylän ruokapakastetehtaalla tapahtui tiistaiaamuna 7.11.2023 ammoniakkivuoto. Vuoto syntyi tehtaan pakastetuotantoon liittyvässä jäähdytyslaitteistossa. Henkilöstö evakuoitiin tehtaalta.

Pelastuslaitos soitettiin paikalle vuodon ilmettyä. Pelastuslaitos ohjasi toimintaa tehtaalla.

Ammoniakkia käytetään tehtaan jäähdytyslaitteistossa. Ruokapakastetehtaan tiloissa työskenteli vuodon aikaan noin 30 henkilöä. Kaksi ammoniakille altistunutta vietiin sairaalaan tarkkailuun. Heidän tilanteensa ei ole vakava.

Ammoniakkivuodon ei havaittu leviävän tehtaan sisätilojen ulkopuolelle, minkä vuoksi tehtaan lähialuetta ei tarvinnut evakuoida. Pelastuslaitos kertoi kello 12 jälkeen, että vuoto on pysäytetty ja lähialueen asukkaille tai ympäristölle ei aiheudu vaaraa tilanteesta. Laitteisto, johon vuoto kohdistui, on tyhjennetty ammoniakista hallitusti pelastuslaitoksen johdolla.

Vuodon syynä on epätavallinen laiterikko. Ruokapakastetehtaalla käynnistetään vuodosta tutkinta tarkemman syyn selvittämiseksi ja vastaavien tilanteiden ehkäisemiseksi jatkossa.

Ainakin yksi ruokapakastetehtaan pihvejä ja pyöryköitä valmistavista linjastoista on pois käytöstä tutkinnan ajan.

Uusimmat uutiset

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

Jatka lukemista