Mikromuoveista ja niiden esiintymisestä ympäristössämme keskustellaan jatkuvasti. Useimmiten keskusteluissa pohditaan, kuinka vaarallisia mikromuovit ovat, eikä väitteiden tueksi läheskään aina esitetä tutkimustietoa. Muutama päivä sitten pakkausalan verkosto Packbridge järjesti jäsenilleen tapaamisen, jossa aihetta käsiteltiin. Packnews oli paikalla.
Mikromuovit ovat mielenkiintoinen ilmiö, joka on noussut viime vuosina yhä tärkeämmäksi puheenaiheeksi. Onko kyse uudesta ilmiöstä? Ei. Tiedetäänkö, ovatko elimistöön päätyvät mikromuovit vaarallisia? Ei varmasti. Pitäisikö aihetta tutkia? Ehdottomasti. Pitäisikö tutkimuksen tuottaa nopeasti tiedotusvälineille aineistoa raflaaviin otsikoihin, jotka huolestuttavat ihmisiä? Ei.
Aiheesta esitetään aivan liian paljon väitteitä, jotka perustuvat mielipiteisiin eivätkä tutkimustietoon. Tämä ei sinänsä ole kovin yllättävää, sillä myös uusia tutkimustuloksia voidaan usein kyseenalaistaa.
Packbridgen mikromuoveja käsittelevässä seminaarissa kuultiin kolmea puhujaa: Duni Groupin kestävän kehityksen johtajaa Erik Lindrothia, Uppsalan yliopiston toksikologian professoria Hanna Karlssonia ja Lundin yliopiston pakkauslogistiikan professoria Fredrik Nilssonia.
Teollisuuden näkökulma haasteisiin
Erik Lindroth tarkasteli alan nykyisiä haasteita teollisuuden näkökulmasta. Niitä riittää. Hän palasi vuoteen 2021, jolloin muovidirektiivi tuli voimaan, ja käsitteli sen jälkeen pakkaus- ja pakkausjäteasetusta (PPWR) sekä metsäkatoasetusta (EUDR). Jälkimmäisen soveltamista on lykätty useita kertoja, mutta nyt sen on määrä alkaa joulukuussa.
– Kaikki tämä vaikuttaa meihin erittäin paljon. Kestävän kehityksen työ on muuttunut siitä, että kestävyyteen liittyviä kysymyksiä tutkittiin hieman pintapuolisesti, siihen, että pyrimme mukauttamaan toimintaamme hyvissä ajoin ennen lainsäädännön voimaantuloa ja ennakoimaan myös tulevia muutoksia, Lindroth sanoi.
– Lisäksi voimme nostaa esiin luonnon monimuotoisuuden, jonka uskon olevan viiden vuoden kuluttua lähes yhtä merkittävä kysymys kuin ilmastonmuutos. Se tulee muuttamaan paljon.
Haasteet eivät lopu tähän. Lindroth käsitteli vihreää siirtymää kuluttajien voimaannuttamisen kautta edistävää sääntelyä (EmpCo), jonka soveltaminen alkoi syyskuun lopussa. Tavoitteena on tehdä vastuullisuusviestinnästä läpinäkyvämpää, vertailukelpoisempaa ja luotettavampaa.
– Kaikki tämä asettaa suuria haasteita, mutta tarjoaa myös merkittäviä mahdollisuuksia.
Materiaalien osalta kehitys on vilkasta. Käytössä on yhä enemmän kierrätysmateriaaleja, materiaalivirtoja pyritään vähentämään ja muovin käyttöä rajoittamaan aina, kun se on mahdollista. Lisäksi kehitetään kiertotalouden mukaisia materiaaleja, kuten kierrätysmuoveja, sekä uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja muoveja, kuten biopohjaisia muoveja, joihin EU suhtautuu nykyään aiempaa myönteisemmin.
– Tässä on tärkeää varmistaa myös, että yrityksillä on esittää asiakkailleen asianmukaiset sertifikaatit.
– Muovin kohdalla sääntely kohdistuu usein näkyvään muovin käyttöön, vaikka muovia kulutetaan valtavia määriä myös piilossa. Esimerkkejä ovat autonrenkaat, tiemerkinnät, tekonurmikentät ja synteettiset vaatteet. Kysymys on siis hyvin monitahoinen, ja haasteet ovat suuria.
– Mikromuovien kohdalla meidän on ensin määriteltävä ongelma ja muodostettava siitä yhteinen käsitys. Meidän on tunnustettava, että tutkimustietoa on liian vähän, ja tuotava keskusteluun lisää faktoja. Mikromuoveja ei tällä hetkellä säädellä erikseen, eikä niiden mittaamiseen ole hyviä menetelmiä, Lindroth totesi.
Mikromuoveja on vaikea mitata elimistön kudoksista
Hanna Karlsson kuvaili itseään hiukkasnörtiksi. Hän on koko työuransa ajan pyrkinyt ymmärtämään ilmassa leijuvia hiukkasia ja niiden vaikutuksia ihmiseen, erityisesti keuhkoihin.
– Mikromuoveiksi määritellään alle viiden millimetrin kokoiset hiukkaset. Minun näkökulmastani ne ovat valtavan suuria. Työskentelen usein mikrometrien ja nanometrien kokoisten hiukkasten parissa.
Elimistö pystyy käsittelemään hengitysilman mukana tulevia suuria hiukkasia ja poistamaan niitä. Ne kulkeutuvat ruoansulatuskanavan kautta ulos imeytymättä elimistöön. Pienemmät hiukkaset voivat sen sijaan päästä elimistöön. Osa niistä voi kulkeutua kehon sisään ja päätyä sisäelimiin.
– Mikromuoveja on vaikea mitata ihmisen elimistä, ja toistaiseksi on myös vaikea arvioida, missä määrin nykyinen altistuminen mikro- ja nanomuoveille vaikuttaa terveyteen. Tietopohja on edelleen liian heikko.
Ongelmaa vaikeuttaa se, että mikromuoveja on monenlaisia. Muovimateriaaleja ja niiden lisäaineita on lukuisia, ja hiukkaset voivat poiketa toisistaan sekä kooltaan että muodoltaan. Tutkimuksen edistämiseksi tarvitaan solututkimuksia, Karlsson totesi.
Tutkijat odottavat EFSA:n raporttia
Kaikki alan tutkijat odottavat Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSAn laajaa tieteellistä arviota mikromuovien terveysriskeistä. Sen odotetaan valmistuvan vuoden 2027 lopulla.
Hanna Karlsson käsitteli myös hiljattain julkaistua raporttia, jonka mukaan aivoista oli löydetty runsaasti mikromuoveja ja pitoisuudet olivat vuonna 2024 suurempia kuin aiemmissa tutkimuksissa oli havaittu. Raporttia on kuitenkin arvosteltu voimakkaasti, sillä aivojen rasvapitoinen kudos voidaan helposti sekoittaa mikromuoviin, erityisesti polyeteeniin.
Packnews on aiemmin kertonut tapauksista, joissa tutkittavat materiaalit ovat kontaminoituneet eli saastuneet tutkimuksen aikana. Tutkijat ovat saattaneet käyttää muovikäsineitä tai välineitä, joista irtoaa mikromuovia. Tällaisen kontaminaation välttäminen edellyttää käytännössä puhdastilaolosuhteita.
Tutkimustuloksiin liittyy siis huomattavaa epävarmuutta. Lisäksi analyysimenetelmät ovat kehittyneet valtavasti, minkä ansiosta nykyään voidaan havaita erittäin pieniä hiukkasia, joita ei aiemmin pystytty tunnistamaan. Mittaustarkkuus ulottuu jopa miljardisosiin. Tämä voi tarkoittaa, että mikromuoveja on ollut elimistössämme jo pitkään, mutta niitä ei ole aiemmin havaittu.
– Yksi selitys sille, miksi mikromuoveista puhutaan nykyään niin paljon, on ehdottomasti analyysimenetelmien kehittyminen.
– Nanohiukkasia on erittäin vaikea mitata kudoksistamme, joten tulosten tulkinnassa on oltava varovainen, Hanna Karlsson sanoi.
– Yhteenvetona voidaan todeta, että on erittäin vaikea tietää, aiheuttavatko mikromuovit terveysriskin. Oma pääjohtopäätökseni on, että hiukkasten hengittämistä kannattaa aina välttää, vaikka se onkin tietenkin mahdotonta kokonaan.
– On mahdollista, että mikromuoveista aiheutuu haittaa. Siksi on luonnollisesti hyvä pyrkiä suunnittelemaan esimerkiksi pakkauksia niin, että niistä irtoaa mahdollisimman vähän hiukkasia.
Pitäisikö pakkauksiin lisätä uusi arviointikriteeri?
Fredrik Nilssonin esitys perustui hänen tekemiinsä tutkimuksiin mikromuoveista ja pakkauksista. Hän pohti, pitäisikö mikromuoveista olla huolissaan.
Maailmanlaajuisessa kyselyssä, johon vastasi noin 3 000 ihmistä, seitsemän kymmenestä kertoi olevansa huolissaan pakkausten sisältämistä mikromuoveista.
– Olen kysynyt asiasta useilta suurilta brändinomistajilta, jotka kertovat saavansa asiakkailtaan melko paljon aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Kysymysten määrä kasvaa.
– Meidän on tartuttava asiaan ja pyrittävä vastaamaan mahdollisimman moneen kysymykseen. Emme voi kymmenen vuoden kuluttua havahtua siihen, että tämä ei ollutkaan hyvä asia ja että meidän olisi pitänyt tehdä jotakin.
Fredrik Nilsson pohti, pitäisikö mikromuoveista tehdä uusi pakkausten suorituskykyä kuvaava arviointikriteeri.
Tällä hetkellä pakkauksia voidaan arvioida esimerkiksi niiden suojaavuuden, kestävyyden, kierrätettävyyden, ruokahävikin vähentämisen ja kemikaaliturvallisuuden perusteella. Näiden rinnalle voitaisiin lisätä hiukkasten irtoaminen pakkauksesta.
Hiukkasten irtoamiseen ja aineiden siirtymiseen vaikuttavat muun muassa lämpötila, aika, elintarvikkeen koostumus, UV-säteily ja valo sekä mekaaninen rasitus.
– Pelkkä materiaalin testaaminen ei riitä. Meidän on ymmärrettävä koko käyttötilanne ja testattava pakkausta sen mukaisesti, Fredrik Nilsson sanoi.
