Metsä Boardin sellutehdas vihittiin käyttöön Ruotsissa

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2023-05-04
PÄIVITETTY: 2023-05-24

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Boardin uusittu sellutehdas Husumissa, Ruotsissa on vihitty käyttöön 3. toukokuuta. 

Husumin sellutehtaan uusi soodakattila ja turbiini käynnistyivät joulukuun lopulla. Uusinta teknologiaa edustavat laitteet ja prosessit lisäävät tehtaan biopohjaisen energian tuotantoa ja nostavat tehdasintegraatin sähköomavaraisuuden yli 80 prosenttiin.

Investoinnin kokonaisarvo oli noin 380 miljoonaa euroa. Uudistamisen toisessa vaiheessa 2020-luvun aikana tullaan tekemään investointipäätös tehtaan kuitulinjan uusimisesta.

Uudistuksen myötä kaksi vanhaa soodakattilaa vaihtui yhteen ja kolme turbiinia yhteen. Tehtaanjohtaja Olov Winblad von Walterin mukaan henkilökuntaa on koulutettu  laajasti uuden soodakattilan käyttöön. Hankkeeseen kuuluu myös uusi valvomo ja toimisto, jossa käyttö- ja kunnossapitohenkilöstö kokoontuu samaan kerrokseen. 

Husumin tehdasintegraatissa on meneillään myös investointiohjelma kasvattamaan taivekartongin vuotuista tuotantokapasiteettia noin 200 000 tonnilla. Investoinnin arvioidaan valmistuvan vuoden 2023 neljännellä kvartaalilla.

Metsä Board Husum on kartonki- ja selluintegraatti, joka tuottaa taivekartonkia, päällystämätöntä valkoista kraftlaineria ja valkaistua kemiallista sellua Ruotsissa.

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista