Mikä puolue olisi paras pakkausalalle?

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2023-03-22
PÄIVITETTY: 2023-04-12

Valo lisääntyy ja lumi vähenee, linnut alkavat soidinmenot ja räystäät tippuvat. Myös eduskuntavaalit lähestyvät – vaalipäivähän jo aprillipäivää seuraava päivä 2.4.2023. Onkin aika pohtia miten vaaleissa valittava eduskunta ja sen luottamusta aikanaan nauttiva hallitus vaikuttavat pakkausalaan ja sen toimintaedellytyksiin.

Antro Säilä. Kuva: Olli Häkämies

Puolueiden esittelemissä ohjelmissa ei pakkauksia ole mainittu eli siinä suhteessa kaikki puolueet ovat tasoissa. Merkittäviä eroja puolueiden suhtautumisessa pakkauksiin on kuitenkin löydettävissä.

Nykyisistä hallituspuolueista eniten pakkausten kanssa on ollut tekemisissä Vihreät, johtuen puolueen hallussa olevasta ympäristöministerin salkusta. Vihreiden ympäristöministereiden suhtautuminen on ollut johdonmukaista; pakkaukset on nähty pikemmin ongelmina kuin ratkaisuna ympäristöä koskeviin haasteisiin. Ympäristöministeriö on vaalikauden kuluessa kyllä ollut helposti tavoitettavissa ja valmis vuoropuhelulle elinkeinoelämän kanssa. Tulkinnat EU:n direktiiveistä ovat olleet hyvästä keskusteluyhteydestä huolimatta systemaattisesti erittäin tiukkoja ja suurta halua kansallisten joustojen käyttöön ei ole ollut havaittavissa.

Antro Säilä, toimitusjohataja Suomen Pakkausyhdisty ry, Pakkaus-lehden päätoimittaja

Lue pääkirjoitus kokonaan täällä

Pakkaus-lehti verkossa

Uusimmat uutiset

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

Jatka lukemista