Tuotteen ilmastovaikutus näkyviin

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2021-03-25
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Abban sillipurkkeihin ja Paulúnsin myslipakkauksiin lisätään kevään aikana Orklan Pieni ilmastojälki -merkki, joka kertoo tuotteen ilmastovaikutuksen olevan alle puolet ruoan keskimääräisestä ilmastovaikutuksesta. Orkla haluaa merkin avulla nostaa tietoisuutta ruoan ilmastovaikutuksesta ja auttaa kuluttajia tekemään ilmastoystävällisiä valintoja.

Orklan Sustainable life -kuluttajatutkimuksen mukaan 66 % suomalaisista haluaa ostaa tuotteita, joilla on pienempi ilmastovaikutus. Samaan aikaan vastuullisten tuotteiden tunnistaminen koetaan kuitenkin vaikeaksi.

– Haluamme helpottaa ilmastoystävällistä kuluttamista, ja Pieni ilmastojälki -merkki on tärkeä osa tätä työtä. Toivomme, että merkki toimisi konkreettisena apuna kuluttajille, joita askarruttaa kaupassa valitsemansa ruoan ilmastovaikutus, sanoo Orkla Suomen innovaatio- ja vastuullisuusjohtaja Katja Salminen.

Ruoan keskimääräinen ilmastovaikutus Pohjoismaissa on tällä hetkellä 1,6 hiilidioksidiekvivalenttia annosta kohden ja 4,2 kiloa kohden. Orklan Pieni ilmastojälki -merkki lisätään vain tuotteisiin, joiden ilmastovaikutus on alle puolet tästä, eli ilmastojälkiasteikossa 0,8 tai 2,1 alapuolella.

– Meidän täytyy puolittaa päästömme, jotta pääsemme YK:n asettamaan 1,5 asteen tavoitteeseen ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi. Tämä koskee myös ruokatuotantoa, joka aiheuttaa noin neljäsosan maailman kasvihuonepäästöistä. Siksi ruoan ilmastojälkiasteikko, johon Pieni ilmastojälki -merkki perustuu, on linjassa YK:n tavoitteiden kanssa, Salminen kertoo.

Orklan tuotteiden ilmastovaikutus on laskettu ruotsalaisen RISE:n (Research Institutes of Sweden) elintarvikkeiden ilmastotietokannan sekä Orklan oman ilmastotyökalun avulla. Laskelmissa on huomioitu tuotteen koko elinkaari aina raaka-aineista ja tuotannosta kuljetuksiin ja pakkauksiin.

Pieni ilmastojälki -merkillä varustetut Abba-sillit ilmestyvät kauppoihin maaliskuusta alkaen. Myös kaikkien Paulúnsin mysli- ja granolatuotteiden ilmastojälki on laskettu, ja merkki ilmestyy pienen ilmastojäljen tuotteisiin myöhemmin keväällä.

Uusimmat uutiset

Muovikorkkeja löytyi rannalta aiempaa enemmän – onko kyseessä protesti EU-päätöstä vastaan?

Monia ovat ärsyttäneet pulloissa kiinni pysyvät muovikorkit, jotka tulivat niihin EU:n päätöksen myötä. Tarkoitus oli vähentää luonnon roskaamista. Pidä Ruotsi Siistinä -järjestön (Håll Sverige Rent) valtakunnallisessa roskamittauksessa näyttää kuitenkin siltä, että tulos on ollut päinvastainen.
Tethered_caps_survey_Sidel_01

Stora Enso vähentää johtajiaan ja keskittyy uusiutuviin pakkauksiin

Stora Enso suunnittelee kevyempää organisaatiorakennetta, jonka tavoitteena on vahvistaa keskittymistä uusiutuviin pakkauksiin. Uusi organisaatio poistaisi yhden johtamistason ja hajauttaisi tulosvastuun lähemmäs asiakkaita ja operatiivista toimintaa. Tämä edellyttää muutosneuvotteluja ja muita mahdollisia oikeustoimia kaikissa maissa, joita muutokset koskevat.
Pure_Fibre_0118 – Salad bowl with hand and herbal tray

Kotitalouksien muovijätteestä syntyi 3D-tulostuslankaa

Saksalaisissa kotitalouksissa muovijätettä syntyy kolme kertaa enemmän kuin 30 vuotta sitten. Suuri osa siitä koostuu pakkauksista. Saksalaiset tutkijat ovat nyt onnistuneet valmistamaan tästä muovista filamentteja 3D-tulostukseen.
Fraunhofer-1-1024x683x

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko