Tehoa toimistojen jätteiden lajitteluun

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2022-02-10
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Suomen ympäristökeskus SYKE on laatinut oppaan toimisto-organisaatioiden jätteiden lajittelun motivoimiseksi ja tiedon lisäämiseksi sekajätteen vähentämisen merkityksestä. Opas sisältää ohjeet toimiston sekajätteen koostumustutkimukseen, muokattavat lajitteluohjeet sekä infomateriaaleja sähköisessä ja tulostettavassa muodossa. Opas täydentää viime vuonna julkaistua kotitoimiston lajitteluopasta.

Yhdyskuntajäte on kotitalouksissa sekä organisaatioissa päivittäin syntyvää jätettä. Vuonna 2020 yhdyskuntajätettä kertyi noin 3,3 miljoonaa tonnia. Edellisvuoteen verrattuna kokonaisjätemäärä kasvoi 170 000 tonnilla, eli yli viisi prosenttia. Jätemäärän kasvu on jatkunut useita vuosia peräkkäin. Tarkkoja tietoja jätemäärien kasvun syistä tai syntylähteistä ei pystytä jätetilastoista erottelemaan. Koronapandemia on todennäköisesti vaikuttanut jätemääriin niitä toisaalla kasvattaen ja toisaalla vähentäen.

Vuonna 2025 EU:n yhteinen tavoite on kierrättää 55 prosenttia yhdyskuntajätteestä ja vuonna 2035 jo 65 prosenttia. Tavoitteen saavuttaminen vaatii nykyistä huomattavasti tehokkaampaa lajittelua niin työpaikoilla kuin kotona. Yhdyskuntajätteen kierrätysaste on pysynyt Suomessa useita vuosia jo lähes samana, vuonna 2020 se oli vain 42 prosenttia.

Jätteiden lajittelu ja kierrätys on tärkeää, koska niiden avulla voidaan tuottaa arvokasta raaka-ainetta uusille tuotteille sekä säästää energiaa ja luonnonvaroja.

– Tuoreen jäteasetuksen mukaan tämän vuoden heinäkuusta alkaen erilliskeräysvaatimukset kiristyvät myös taajamien suuremmissa toimistokiinteistöissä, sanoo erikoissuunnittelija Hanna Salmenperä SYKEstä.

Toimisto-organisaation lajitteluopas on tuotettu osana ympäristöministeriön koordinoimaa Rakasta joka murua -kampanjaa (2020–2021), joka kannusti suomalaisia vähentämään ruokahävikkiä ja lajittelemaan biojätettä kotona ja työpaikalla.

Uusimmat uutiset

Tästä leivästä voi tulla pakkaus

Belgialainen TripleW on lanseerannut maailman ensimmäisen kaupallisen PLA-biomuovin, joka on valmistettu kokonaan elintarvikejätteestä. Hylättyjen elintarvikkeiden muunto korkean jalostusasteen biomuoviksi on globaali läpimurto kiertotaloudessa.
pla-matavfall-bread-toppx
Tästä leivästä voi tulla pakkaus

Teollisuusyritykset haluavat parantaa alumiinipakkausten kierrätystä

Useat toimialajärjestöt ovat käynnistäneet uuden eurooppalaisen liittouman parantaakseen pienten alumiinipakkausten kierrätystä ja puuttuakseen joidenkin pakkausmuotojen, kuten kahvikapseleiden ja foliokansien, alhaisiin kierrätysasteisiin.
robert-clark-bw8iOoOzjc0-unsplashx
Teollisuusyritykset haluavat parantaa alumiinipakkausten kierrätystä

Sekundääripakkausten maailmanmarkkinat kasvavat voimakkaasti

Sekundääri- ja suojapakkausten maailmanlaajuisen markkinan arvioidaan kasvavan 300,7 miljardiin Yhdysvaltain dollariin vuoteen 2030 mennessä. Kasvua vauhdittavat verkkokaupan kiihtyvä lisääntyminen ja yhä vahvempi keskittyminen kestävyyteen. Nämä käyvät ilmi tuoreesta Smithersin raportista, joka on laadittu yhteistyössä Packaging Innovations & Empack 2026 -tapahtuman kanssa Isossa-Britanniassa.
helen-shi-olOpCuDgWm0-unsplashx
Sekundääripakkausten maailmanmarkkinat kasvavat voimakkaasti

Tekoäly voi korvata viivakoodit

Tohtorikoulutettava Tobias Pettersson on kehittänyt teknologian, jonka avulla pakkausten viivakoodeista voidaan luopua. Luonnollisesti tekoäly on keskeisessä roolissa.
Tobias-Pettersson-scanningkassa-2-b-x
Tekoäly voi korvata viivakoodit

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904
Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi
Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO
R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko
DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat