Remes & Packart Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2016-10-11
PÄIVITETTY: 2023-02-16


Pakkausdesigntoimisto Remes & Packart Oy sai uuden, tutun toimitusjohtajan, kun yrityksen hallituksen puheenjohtaja, perustaja ja omistaja Matti Remes palasi toimitusjohtajaksi 4.10. alkaen.

Aikaisempi toimitusjohtaja Riitta Halonen aloittaa lokakuun puolessa välissä yhteistyökumppani Linkit Concept Oy:n palveluksessa.

Siirtyminen tiivistää tiedotteen mukaan Remes & Packartin ja Linkit Conceptin välistä yhteistyötä, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaille laaja ja kokonaisvaltainen palvelutarjonta koko pakkausten arvoketjussa.

”Meillä on paljon uutta ja ihmeellistä tulossa ja tapahtumassa, joten on luontevaa, että organisoidumme uudella tavalla” kertoo Matti Remes.

”Panostamme uudistumiseen, kansainvälistymiseen ja palvelutarjonnan lisäämiseen. Näin vahvistamme asemiamme johtavana toimistona pakkausdesignin ja graafisen suunnittelun toimialoilla.”

 

 

 

Uusimmat uutiset

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt