Raisio luopuu kokonaan muovipakkauksista

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-01-09
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Raisio luopuu muovipakkauksista ensimmäisten elintarvikeyritysten joukossa. Lisäksi Raision tavoitteena on, että kaikki kuluttajapakkaukset ovat täysin kierrätettäviä.

Raision kunnianhimoisena tavoitteena on tiedotteen mukaan luopua kuluttajatuotteiden muovipakkauksista viimeistään vuonna 2023. Samalla varmistetaan, että kaikki kuluttajapakkaukset ovat kierrätettäviä. Jatkossa myös pakkausten selkeämmät kierrätysohjeet auttavat kuluttajia kierrättämään tehokkaammin.

Yli puolet Raision kuluttajapakkauksista on jo nyt paperia tai kartonkia. Esimerkiksi kaikki Elovena-hiutaleet ja -pikapuurot on pakattu kartonkikierrätykseen sopiviin pakkauksiin ja Sunnuntai-jauhot pakataan ympäristöystävällisiin paperipusseihin.

”Luovumme muovipakkauksista asteittain. Aluksi panostamme muovipakkaustemme kierrätettävyyteen ja vähennämme muovin määrää. Päätavoitteemme on luopua kuluttajatuotteiden muovipakkauksista kokonaan viimeistään vuonna 2023”, Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi kertoo.

Euroopan komission julkaiseman selvityksen mukaan 94 prosenttia eurooppalaisista kuluttajista on sitä mieltä, että teollisuuden ja vähittäiskaupan tulisi pyrkiä vähentämään muovipakkauksia. Raisio haluaa vastata kuluttajien toiveeseen etujoukoissa.

”Pakkaustavoitteemme on kunnianhimoinen, koska välitämme aidosti maapallon tulevaisuudesta ja haluamme osaltamme edistää ruokaketjun kestävyyttä. Haluamme olla koko alalle suunnannäyttäjä. Koska tavoite on haastava, emme voi saavuttaa sitä yksin. Haastamme pakkausteollisuuden mukaan kehittämään kartonkipohjaisia pakkauksia erityisesti elintarvikkeille, jotka on perinteisesti pakattu muoviin”, Kuusniemi sanoo.

 

 

 

Uusimmat uutiset

Ruotsin metsäteollisuus haasteiden edessä

Korkeiden kustannusten ja alhaisen kysynnän yhdistelmä koettelee Ruotsin sahoja, sellu- ja paperintuottajia. Kauppasota luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, ja vahvistuneesta kruunusta voi seurata lisäongelmia. Nämä seikat käyvät ilmi Skogsindustrierna-järjestön (Metsäteollisuus) tuoreimmasta markkinaraportista "Näin metsäteollisuudella menee" (Så går det för skogsindustrin).
skogen

Norjan Muovilupaus-kilpailussa valittiin neljä voittajaa

Lerum, Arla, Trioworld Lundin ja Den Stolte Hane voittivat Norjan Muovilupaus-palkinnot innovatiivisilla ja kestävillä pakkauksillaan. Kilpailu on Grønt Punkt Norgen (Norjan Vihreän Pisteen) järjestämä.
plastloftet-vinnerex

Yangi Celleran kuivamuovaustekniikka on pian valmis markkinoille

Varbergissa toimiva Yangi on nyt valmis esittelemään Yangi Cellera -konealustan, joka valmistaa kuitupakkauksia kuivamuovaustekniikalla. Yangin mukaan tämä on tärkeä askel kohti kestävämpien vaihtoehtojen kaupallistamista, jotka voivat korvata perinteisiä muovi- ja märkämuovattuja pakkauksia. Vuonna 2026 teknologian pitäisi olla valmistajien käytettävissä.
Yangi

Tetra Pak ja Lundin yliopisto jatkavat strategista yhteistyötään – painopisteenä innovaatiot

Tetra Pak ja Lundin yliopisto ovat jatkaneet strategista yhteistyösopimustaan viisi vuotta, ja molemmat ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä uusia ratkaisuja. Uudistettu sopimus pohjautuu nykyisiin tutkimusprojekteihin ja keskittyy edelleen osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen kuudella keskeisellä alueella.
Lund-University-Study-in-Swedenx-1

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt