Pullopanttirahat lasten tueksi

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2023-03-16
PÄIVITETTY: 2023-04-05

Lidlin asiakkaat lahjoittivat reilun vuoden aikana lähes 330 000 euroa pullopanttirahoja Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelmaan, jolla tuetaan vähävaraisten perheiden lapsia. Panttilahjoituksilla voidaan tukea lähes 1 200 lapsen harrastamista.

Lidlin kaikilla yli 200 myymälän pulloautomaateilla on ollut mahdollisuus lahjoittaa Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelmaan joulukuusta 2021 alkaen. Lidlin asiakkaat ovat lahjoittaneet 329 009,16 euroa vähävaraisten perheiden lasten harrastamiseen. Pullonpalautusautomaateilla tehdyt lahjoitukset menevät Pelastakaa Lapset -järjestön Eväitä Elämälle -ohjelmaan.

Eväitä Elämälle -ohjelman varoilla tuetaan vähävaraisten perheiden lasten opiskelua ja harrastustoimintaa. Harrastustuki on tarkoitettu alle 18-vuotiaille lapsille, joiden harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi. Lidlin asiakkaiden pullonpalautuslahjoituksilla voidaan tukea lähes 1200 lapsen harrastamista. Kunkin lapsen saama keskimääräinen harrastustuki on lähes 300 euroa. Summa vaihtelee lapsen harrastuksen kulujen mukaan.

Uusimmat uutiset

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

PackIndx: Kiristekalvojen valmistusta uhkaa raaka-ainepula

Donald Trumpin tullien aiheuttama turbulenssi on vaikuttanut tiettyjen raaka-aineiden saatavuuteen. Tämä koskee etenkin C4:ää (buteenia), jota käytetään mm. standardilaatuisten kiristekalvojen valmistuksessa.
triofilm

DePoly perustaa ainutlaatuisen koelaitoksen PET- ja polyesterijätteen kierrättämiseksi Sveitsissä

Sveitsiläinen DePoly avaa kesällä koelaitoksen, jonka kapasiteetti on 500 tonnia vuodessa. Tarkoituksena on antaa vanhalle muoville uusi elämä. Samalla yritys on varmistanut 23 miljoonan dollarin rahoituksen sijoittajilta.
depoly1

Jatka lukemista