Ympäristö on meille kaikille tärkeä asia. Jotkut meistä tiedostavat ympäristön merkityksen paremmin ja toiset huonommin, mutta tosiasia on, että jos ympäristö voi huonosti, niin me kaikki voimme huonosti. On luonnollista, että pienet lapset ja muiden ongelmien kanssa painivat aikuiset eivät aina jaksa kiinnostua ympäristön merkityksestä, mutta muiden osalta välinpitämättömyys on huolestuttavaa.
Vähintään yhtä huolestuttavaa on, jos ympäristöön suhtaudutaan pelkästään tunteella ja unohdetaan faktat ja tutkimuksen tuottama tieto. Erityisen huolestuttavaksi tilanne muuttuu, kun yhteiskunnalliset päättäjät ryhtyvät fiilispohjalta luomaan yhteiskunnan pelisääntöjä eli perustelevat pakottavaa lainsäädäntöä ympäristöargumenteilla ilman faktojen tarkastamista.
Viime vuosina vellonut yhteiskunnallinen keskustelu muovien – erityisesti muovipakkausten – aiheuttamista haitoista on ollut varmasti aiheellista ja on pelkästään hyvä asia, että haittoja tutkitaan ja pyritään vähentämään. Vastakkainasettelusta polttoainetta saava media on kuitenkin onnistunut luomaan samaan aikaan sellaisia uhkakuvia, että poliitikot ovat säikähtäneet ja ryhtyneet kilpaa keksimään tapoja esiintyä aallonharjalla ratsastavina sankareina. Lopputulos on joukko sääntelyaloitteita, joiden yhteisvaikutusta ei ole arvioitu ja jotka perustuvat tiedon sijaan tunteisiin.
EU:n kiertotalouspaketti edellyttää pakkausjätteiden kierrättämisen tehostamista vuoteen 2035 asti ulottuvilla tavoitteilla – kiristykset koskevat erityisesti muovista valmistettuja pakkauksia. Samaan aikaan valmistellaan kertakäyttöisten muovien – joista suunnilleen puolet on pakkauksia – aiheuttaman rantojen roskaantumisen ehkäisemistä kieltämällä muun muassa muoviset pillit ja aterimet. Myös kertakäyttöisten, syömävalmiille ruoalle tarkoitettujen pakkausten käyttöä pitää vähentää kunnianhimoisesti ja pysyvästi. Kotimainen muovitiekartta ehdottaa kansallista muoviveroa, ja kaiken kukkuraksi EU:n pitkän aikavälin rahoitusvälineeksi päätettiin ottaa kierrätykseen päätymättömän muovin ”vero”.
Muovista valmistettujen pakkausten demonisointi-innossa on kuitenkin unohtunut niin järjen kuin faktojenkin käyttö lähes kokonaan.
Kertakäyttö tuntuu monista pahalta tavalta kuluttaa ja siksi siihen ollaan puuhaamassa kaikenlaisia rajoituksia ja sääntelyä. Perusongelma on kuitenkin se, että ylivoimaisesti suurin pakkausten käyttökohde eli ruoka on ja tulee olemaan kertakäyttöistä. Palveluyhteiskunnan kehitys kulkee kohti mukaan otettavaa valmista tai puolivalmista ruokaa. Samalla kehitys on vienyt kohti kertakäyttöisiä pakkauksia. Uudelleen käytettäviä pakkauksia on kyllä markkinoilla, mutta ainoastaan yritysten sisäisessä ja keskinäisessä logistiikassa ne ovat valtavirtaa. Toistaiseksi uudelleen käytettävien kuluttajapakkausten kustannuskilpailukyky ja ympäristövaikutukset eivät ole osoittautuneet voittavaksi yhdistelmäksi. Markkinatalous ei myöskään tue paluuta yhtenäiskulttuuria edellyttävään, kaikille sopivaan standardoituun uudelleen käytettävään pakkaukseen – jo edesmenneessä DDR:ssä se olisi voinut onnistuakin.
Pakkauksien ympäristövaikutuksista keskusteltaessa ja päätettäessä pitää aina muistaa, että pakkausta ei tarvita ilman siihen pakattua tuotetta. Pakkauksen tärkein tehtävä on tuotteen suojaaminen ja sen vuoksi ympäristövaikutukset pitää aina arvioida pakkauksen ja pakatun tuotteen muodostamalle kokonaisuudelle.
Yksittäisten ylilyöntien sijaan tulisi keskittyä systeemitason asioiden muuttamiseen ja vasta kun alimpana roikkuvat isot hedelmät on poimittu, lähteä jahtaamaan niitä viimeisiä pieniä ja vaikeasti saavutettavia – vaikkakin näyttävästi korkeimmilla oksilla olevia herkkupaloja. Jo nykyisten pakkausjätedirektiivissä vuoteen 2035 asti linjattujen kunnianhimoisten kierrätystavoitteiden saavuttaminen edellyttää paljon kaikilta toimijoilta. Hosumisen sijaan olisi viisaampaa katsoa mihin asti näillä, jo päätetyillä, toimilla päästään. Nykyinen, tunnepohjalta tehty sekava ja ristiriitainen ympäristöpolitiikka uhkaa johtaa ympäristön pelastamisen sijaan sen pilaantumiseen.
Antro Säilä
Pääkirjoitus on julkaistu Pakkaus-lehdessä 5–6/2020.
