Painovärien ja papereiden hinnoissa nousua

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-03-16
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Painovärien hinnat ovat nousussa Euroopassa. Myös paperien hintoihin on ilmoitettu korotuksia. Hintojen nostoa perustellaan materiaalien kallistumisella.

Merkittävä painovärien toimittaja Flint Group on ilmoittanut globaalisti 4-7 prosentin korotuksista 3.4. lukien. Korotukset koskevat pakkausalaa sekä kapean radan ja arkkikoneiden värejä. Yritys nosti hintoja jo 22.2. titaanioksidin tarjonnan vähentymisen ja hinnan nousun vuoksi.

Uusia korotuksia yritys perustelee painovärien ja lakkojen raaka-aineiden pitkäaikaisella hintojen nousulla sekä niiden tarjontanäkymien heikentymisellä. Esimerkiksi raakaöljyn, kasviöljyjen, bentseenin ja tolueenin hinnat ovat nousseet tuntuvasti.

Flintin mukaan myös fleksolaattojen teossa käytettävien kumikemikaalien hinta on noussut erittäin paljon.

Painamisen kustannuksia nostaa myös paperin hinnan nousu. Britanniassa painopaperien hinnat nousivat tammikuussa jopa 10 prosenttia. Suomessa suurimmat paperitukkurit Antalis ja Papyrus ovat ilmoittaneet korotuksista huhtikuussa. Antaliksen toimittamat päällystetyt ja päällystämättömät graafiset paperit sekä kartongit kallistuvat 3 prosenttia. Muissa paperilajeissa korotukset ovat 3–5 prosenttia. Papyruksen ilmoittamat paperien ja tarrojen hintojen korotukset ovat 3 prosenttia.
 

 

 

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt

Uusimmat uutiset

Muovin kierrätystapojen aiheuttamista päästöistä paljastui isoja eroja

Uusi tutkimus paljastaa merkittäviä eroja muovipakkausten kierrätysmenetelmien vaikutukseta ilmastoon. Niin sanotun downcycling-menetelmän aiheuttamat ilmastovaikutukset ovat lähes yhtä suuret kuin muovin polttamisella.
Plastatervinningx

Trump ei halua "naurettavaa tukea paperipilleille"

Kaikkea maan ja taivaan välillä – näin voi tiivistää Donald Trumpin värikkään presidenttikauden alun.  Nyt huomion kohteeksi nousivat pillit!
sugrorx

Suomen McDonald's käyttää kotimaisia kuitukansia

McDonald'sin juomien muovikannet ovat historiaa, sillä ne on nyt korvattu kotimaisilla kuidusta valmistetuilla kansilla. Ravintolaketju jatkaa muovin vähentämistä asteittain.
McD_Kuitukannet_Kuvaoikeudet_Huhtamaki_hero-desktop

Vaihtaako Metsä valkean kraftlinerin valmistuksen ruokapakkauspapereiksi Husumissa?

Metsä Tissue ja Metsä Board suunnittelevat Husumin tehtailla BM2:n tuotannon muuttamista. Jos investointi toteutuu, tehtailla voitaisiin valmistaa vuodessa noin 80 000 tonnia ruokapakkauspaperia sekä tiivispapereita.
Metsa-husumx