Olisi hienoa, jos kaikki ruokapakkaukset voitaisiin käytön jälkeen kierrättää eikä hävittää sekajätteenä. Siihen ei ole kuitenkaan helppo päästä. Ongelma on kirjaimellisesti monikerroksinen.
Kierrättäminen on helppoa, jos ruokapakkaus on tehty yhdestä kierrätyskelpoisesta materiaalista, esimerkiksi kartongista, lasista tai metallista. Kierrätys on heti vaikeampaa, jos materiaalin päällä on suojakerros toisesta materiaalista, kuten esimerkiksi maitotölkin tai kahvimukin muovikerros. Niiden kierrätys onnistuu, jos muovi pystytään erottamaan kartongista kierrätyslaitoksessa.
Vaikeinta on silloin, kun ruokapakkaus koostuu useasta kerroksesta, joka ovat eri materiaaleista. Hyvä esimerkki on sipsipakkaus, joka on tehty alumiinifoliosta ja muovista. Niitä on vaikea erottaa toisistaan kierrätyslaitosten nykyisellä tekniikalla. Niinpä monikerrosmateriaalit joutuvat usein sekajätteeseen.
Onneksi pakkausten tekijät pyrkivät nyt purkamaan tätä monikerros-ongelmaa tekemällä pakkauksia enemmän yhdestä materiaalista. Esimerkiksi pakkauskalvoja kehitetään niin, että ne ovat yhdestä materiaalista ja paremmin kierrätettäviä. Pakkauksia tehdään myös sellaisiksi, että kuluttaja voi helposti erottaa eri materiaalit toisistaan.
Tarvitsemme lisää monopakkauksia, hajotettavia pakkauksia ja uusiutuvista materiaaleista tehtyjä pakkauksia. Ja aina selkeät kierrätysohjeet!
Kolumni on julkaistu aiemmin print&media-lehden numerossa 7/2018.
