Marvaco aikoo laajentua Keski-Eurooppaan

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-06-13
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Marvaco on Pohjoismaiden suurin fleksolaattojen valmistaja ja johtava pakkausaineistojen tuotantoyhtiö. Yritys aikoo seuraavaksi laajentaa toimintaansa Keski-Eurooppaan, sanoo hallituksen puheenjohtaja Kai Lankinen. Hänen mukaansa isot kansainväliset brändit haluavat kansainvälisesti toimivia kumppaneita.

Lankinen kertoi yrityksen suunnitelmista Print&Media-lehden artikkelissa, joka on julkaistu lehden numerossa 4/2019. Lankisen tavoitteena on löytää Marvacolle kasvua ensisijaisesti Saksasta, Tsekistä ja Puolasta.

Lankisen mukaan isot kansainväliset brändit keskittävät hankintojaan yhä enemmän globaaleille kumppaneille, joilla on paikallista toimintaa. Marvacon on kasvettava asiakkaidensa mukana ja mentävä maailmalle.

Marvacon toimitusjohtaja Antti Mikkilä painottaa, että Pohjoismaissa yrityksen toimintaa on yhtenäistettävä, jotta liiketoimintaa voi kasvattaa turvallisesti uusille markkina-alueille Euroopassa.

Marvacon asiakkaita ovat muun muassa joustopakkaus-, aaltopahvi-, kotelo- ja etikettipainot sekä brändin omistajat.

Yrityksellä on korkeita tavoitteita myös laadussa, jota todennetaan sertifioinnilla. Marvacon fleksolevyjen valmistusyksikkö Ruotsissa Sunnessa on juuri päättänyt onnistuneesti Flint Groupin FlexoExpert-sertifiointiohjelman tuloksenaan maailmanlaajuinen huippupisteytys. Muut Marvacon toimipaikat seuraavat sertifiointiprosessissa. Marvacon kolme tuotantopaikkaa Pohjoismaissa ovat parhaillaan läpikäymässä standardointiohjelman ja odottavat FlexoExpert-sertifiointia tämän vuoden aikana.

Case-juttu Marvacosta löytyy painetusta Print&Media-lehdestä, joka on saatavilla myös näköislehtenä Lehtiluukusta.

Uusimmat uutiset

Paul Jenkins ja joulukalenterit uutta Packnorth Award 2025 -kilpailussa

Nyt avautuivat kilpailun portit ja Pohjoismaiden suurimpaan pakkauskilpailuun, Packnorth Awardiin voi lähettää kilpailutöitä. Kerromme tässä lisää uusista kilpailuluokista ja juttelemme brittiläisen ThePackHubsin toimitusjohtajan Paul Jenkinsin kanssa, joka tuo kansainvälisyyttä tuomaristoon. Mitä trendejä hän näkee? Ja miten uusi PPWR-asetus vaikuttaa alaan?
top-9

Pack-IT: Näin pakkaukset houkuttelevat asiakkaita

Samaan aikaan, kun kauppojen hyllyt kilpailevat asiakkaiden huomiosta, kulisseissa käydään kiivasta innovaatiokamppailua. Canon kutsui 11. maaliskuuta pakkausteollisuuden koolle seminaariin, jossa keskityttiin pakkausten, myymälänäyttöjen ja kestävien ratkaisujen tulevaisuuteen
Canonx

Stora Enson megatehdas Oulussa käynnistyi – uusi linja on Euroopan nykyaikaisin

Puun kulutus kasvaa Stora Enson Oulun tehtaalla noin miljoona kuutiometriä vuodessa, kun uusi kuluttajapakkauskartonkilinja pääsee täyteen vauhtiin. Osa raaka-aineesta tulee Brasiliasta asti. Toimitukset asiakkaille alkavat viimeistään kesäkuun loppuun mennessä.   
Oulu stora enso

Onko tämä Legon viherpesua?

Lego on parhaillaan korvaamassa pahvipakkaustensa sisällä olevat pienet palikoita sisältävät muovipussit paperisiin. Vaihto tehdään ympäristösyistä – mutta miten asia oikeastaan on? Hollannissa eräs ympäristöaktivisti testasi paperipusseja ja teki hämmästyttävän löydön.
Lego1x

Jatka lukemista

Dayton osti Thomekon elintarviketoiminnot

Päivittäistavara-, horeca- ja elintarvikealan laitteita ja huoltopalveluita toimittava Dayton Oy on ostanut Thomekon elintarviketeollisuuskone- ja -laitetoiminnot Suomessa. Dayton nousee kaupalla elintarviketeollisuuden kokonaisratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan.
dayton-tiainen-elintarviketeollisuus

Huhtamäki lahjoittaa kerta-astioita kriisiavuksi

Huhtamäki lahjoittaa tuotteittaan terveydenhuollon toimijoille, esimerkiksi yli kuusi miljoonaa kerta-astiaa sairaaloille ja hoitokodeille ympäri Eurooppaa ruokahygienian ja -turvallisuuden varmistamiseksi poikkeustilanteessa. Yhtiö tuottaa myös visiirejä ja avustaa Punaista Ristiä.
huhtamäki-ruokapakkaukset-food-service

Tampereella kehitetään biomateriaaleja

VTT, Tampereen ammattikorkeakoulu ja rakennus- sekä pakkausalaan liittyvät yritykset kehittävät kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä materiaaleja uusiin sovelluksiin. BeLight-hankkeen tavoitteena on myös verkostoituminen, kansainvälistyminen sekä muovin kiertotalouden mukaiset uudet liiketoimintamahdollisuudet.
belight-hanke-tampere-banneri

Muovikasseja korvataan muilla materiaaleilla

Yhä useampi suomalainen pakkaa ruokaostoksensa muuhun kuin muovikassiin. S-ryhmän ruokakaupoissa muovikassien myynti laski neljä prosenttia vuodesta 2018 vuoteen 2019. Vain joka neljäs asiakas ostaa muovikassin kauppakäynnillään. Yhä useampi asiakas käyttää biohajoavaa kassia, paperikassia tai kestokassia.
s-ryhmä-muovikassit-kangaskassit