Marianne-karkki juhlii nimipakkauksilla

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2019-01-10
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Fazerin perinteinen Marianne-karkki juhlii 70 vuottaan pakkauskampanjalla. Mariannen nimen paikalle pussiin on päässyt 50 suosittua suomalaista naisen nimeä.

Marianne juhlii 70 vuotta hauskalla pakkauskampanjalla. Mariannen nimen paikalle pussiin on päässyt 50 suosittua, suomalaista naisen nimeä. Esimerkiksi Anna, Laura, Kaarina, Emilia ja Pirjo voivat löytää kaupoista oman nimikkopussin tammi-huhtikuun aikana. Suosikkimakeiset valmistetaan Fazerin Lappeenrannan makeistehtaalla.

”Tämän uudenlaisen kampanjan mahdollistaa digitaalinen painotekniikka, jossa yhdelle pussirullalle voidaan painaa vaihtelevaa sisältöä”, kertoo Senior Brand Manager Susanna Brummer Fazer Makeisilta.

Nimien valinnassa käytettiin hyväksi Väestörekisterikeskuksen tietoja suomalaisten etunimistä. Suosituimpien nimien lisäksi mukaan otettiin 1950-, 1960-, 1970-, 1980-, 1990-, 2000- ja 2010-lukujen suosituimpia naisten nimiä.

Suomi on niitä Euroopan maita, joissa on vahva nimipäiväperinne.

Marianne sai alkunsa suomalaisen makeistehdas Chymoksen mestarien Aimo Martikaisen ja Antti Östermanin käsissä ja sen tuotanto alkoi vuonna 1949 Toijalassa. Karamellin nimi oli aluksi Lyhde ja tästä nimestä muistuttaa edelleen käytössä oleva valumuotti. Taiteilija Aimo Vuorisen ehdotuksesta karamelli käärittiin klassiseen punavalkoraidalliseen käärepaperiin ja nimi Marianne otettiin käyttöön.

 

 

 

Uusimmat uutiset

Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Kouvolan Lakritsi ottaa osaa uudella, kierrätettävällä Laku-mukillaan Packnorth Award -kilpailuun. Muki on valmistettu neitseellisestä kuidusta ja korvaa muoviset karkkipussit.
Lakritsx
Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas
Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639
Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx
Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt
VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi