Lääketeollisuus investoi ja kasvoi 2017

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2018-04-11
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Suomen lääketeollisuuden investoinnit kasvoivat viime vuonna 12 %. Lääkealan tuotanto kasvoi merkittävästi edellisvuodesta.

Lääkeala investoi yli 200 miljoonalla eurolla tutkimukseen ja tuotekehitykseen (+2 %). Sen lisäksi yritykset investoivat 53 miljoonalla eurolla tuotantoon. Kaiken kaikkiaan toimialan investoinnit kasvoivat 12 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Lääketeollisuus ry:n toimialaselvityksestä.

Lääkeyritysten investoinnit ovat olleet jo parin vuoden ajan kasvusuunnassa. Merkittävin osa lääkeyritysten investoinneista on tutkimusinvestointeja, erityisesti investointeja kliinisiin tutkimuksiin. Kliinisten lääketutkimusten pitkään jatkunut alamäki alkaa taittua, mutta nopeaa käännettä kasvuun ei ole odotettavissa selvityksen mukaan. Suurimpana syynä on se, että kansainvälisestikin katsottuna kliinisten lääketutkimusten määrä laskee.

Suomella on hyvät mahdollisuudet saada kokoaan enemmän tutkimuksia, mutta se edellyttää selvityksen mukaan yhteiskunnalta vahvaa panostusta tutkimusekosysteemiin. Sosiaali- ja terveystietoa sisältävät rekisterit ovat tutkijoiden aarreaitta. Suomeen ollaan saamassa merkittävä lainsäädäntö, jonka ansiosta rekisterit saadaan laajemmin tutkimuskäyttöön. Muutos tukee paitsi tutkimusta myös digitalisaatiota ja sen eri muodossa syntyvää innovaatio- ja tutkimustoimintaa.

Vuonna 2017 lääkeyritykset investoivat rekisteritutkimuksiin vähintään 1,7 miljoonalla eurolla.

Viime vuonna Suomi sai myös ensimmäisen miljardin euron blockbuster-myyntirajan ylittäneen lääkevalmisteen. Kyseessä on naisille suunnattu Mirena-tuoteperhe, joka on kehitetty ja tuotettu Suomessa. Tuotetta valmistetaan Bayerin tehtaalla Turussa, ja se on konsernin myydyimpiä reseptilääkkeitä.

 

 

 

Uusimmat uutiset

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt