Kotitalouksien jätteen kierrätys tehostunut monilla Suomen kuntaseuduilla

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2022-12-15
PÄIVITETTY: 2023-03-01


Suomen ympäristökeskus SYKE on julkaissut uutta alueellista tietoa kotitalousjätteen määristä ja kierrätysasteista. Kotitalouksien jätteiden kierrätysaste on noussut lähes kaikilla seurannassa mukana olevilla kuntaseuduilla vuosina 2016–2021 (osalla kunnista 2018–2021). Kotitalousjätteen määrän kehitys on ollut vaihtelevaa: noin puolella kuntaseuduista asukasta kohti laskettu kotitalousjätteen määrä kasvoi ja noin puolella väheni.

Kotitalousjätteen määrän ja kierrätysasteen seurantatiedot laskettiin 10 kuntaseudulle, joita ovat Forssa, Hyvinkää, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Porvoo, Riihimäki ja Turku. Lisäksi mukana on Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n omalla laskentamallillaan tuottamat tiedot pääkaupunkiseudulta. Selvityksessä mukana olevat kunnat ovat sitoutuneet edistämään kiertotaloutta osana Circwaste–Kohti kiertotaloutta-hankkeen edelläkävijäkuntia tai Fisu-verkostoa (Finnish sustainable communities). Kuntaseutu tarkoittaa koko sitä aluetta, jolla tarkasteltavien kuntien jätelaitokset vastaavat jätehuollosta.

Kierrätysaste nousi lähes kaikilla seuratuilla kuntaseuduilla. Hyvinkään ja Riihimäen, Joensuun sekä Porvoon seuduilla kierrätysaste on noussut vuodesta 2016 vuoteen 2021 EU-tavoitteiden edellyttämää tahtia eli noin viisi prosenttiyksikköä viiden vuoden aikana.

”Positiivisen kehityksen taustalla vaikuttaa olevan monia syitä, kuten biohajoavien jätteiden tehokkaampi erilliskeräys ja sekajätteen määrän väheneminen. Lisäksi osalla kuntaseuduista jätetiedon seurannan tarkentuminen on vaikuttanut tuloksiin. Jätteiden lajittelua ja kierrätystä täytyy kuitenkin edelleen parantaa tulevina vuosina kovaa tahtia koko maassa”, sanoo tutkija Tiina Karppinen SYKEstä.

Valtakunnallinen yhdyskuntajätteen kierrätysaste on pysynyt pitkään samalla tasolla. Noin puolet yhdyskuntajätteestä tuotetaan kotitalouksissa. Vuonna 2021 yhdyskuntajätteen kierrätysaste oli Suomessa 37 prosenttia. Euroopan unionin ja Suomen tavoitteena on nostaa kierrätysaste vuoteen 2025 mennessä 55 prosentin, vuoteen 2030 mennessä 60 prosenttiin ja vuoteen 2035 mennessä 65 prosenttiin.

Jätteen määrän vähentäminen on tärkeä valtakunnallinen tavoite. Tilastokeskuksen tilaston mukaan vuoden 2021 yhdyskuntajätteen määrä on asettunut vuoden 2020 tasolle, mutta on aiemmin ollut vuodesta 2010 alkaen varsin tasaisessa kasvussa.

Kuntaseuduilla kotitalousjätteen määrien kehitys on ollut kahtiajakoista. Kotitalousjätteen määrä on seurantajaksolla laskenut Hyvinkään ja Riihimäen, Joensuun, Jyväskylän, Turun ja Vantaan seuduilla. Laskua näillä seuduilla on ollut parista prosentista yli kymmeneen prosenttiin. Kasvua jätemäärissä on sen sijaan ollut Forssan, Kuopion, Lahden, Lappeenrannan ja Porvoon seuduilla. Näilläkin seuduilla kotitalousjätteiden määrä oli vuonna 2021 alhaisempi kuin vuonna 2020.

Kuntaseuduilla koronaviruksen aiheuttama pandemia on nostanut varsinkin vuoden 2020 jätemääriä lisääntyneen kotona olon myötä. Osa jätelaitoksista kertoo jäteasemille tuotujen jätteiden määrän nousseen esimerkiksi kotien siivoamisen ja tavaroista luopumisen seurauksena. Myös pakkausjätteiden määrä on tuottajayhteisön mukaan kasvanut, oletettavasti noutoruuan ja tavaroiden postituspalveluiden käytön lisääntymisen vuoksi.

SYKE on kehittänyt Circwaste-hankkeessa yhdessä jätealan toimijoiden kanssa menetelmää kotitalousjätteen määrän ja kierrätysasteen seuraamiseksi eri alueilla. Menetelmään ja käytettävissä olevan tiedon puutteisiin sekä varastojen muutoksiin liittyvistä syistä alueellisista jätemääristä ja kotitalousjätteen kierrätysasteista ovat vertailukelpoisia keskenään ainoastaan kunkin kuntaseudun eri vuodet ja muutosprosentit. Menetelmä ei sovellu muuhun kuntaseutujen väliseen vertailuun.

Uusimmat uutiset

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar
Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904
Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi
Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO
R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko
DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat