Hyvää kansainväistä kananmunapäivää

JULKAISTU: 14. lokakuun 2022
PÄIVITETTY: 18. tammikuun


Perjantaina 14. lokakuuta vietetään munapäivää, jonka Kansainvälinen munakomissio perusti vuonna 1996 ja jota vietetään maailmanlaajuisesti. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan 86 prosenttia ruotsalaisista syö kananmunia useita kertoja viikossa ja seitsemän kymmenestä kuluttajasta pitää kananmunaa edullisena ruokana.

Tuoreen asennetutkimuksen mukaan 86 prosenttia ruotsalaisista syö kananmunia useita kertoja viikossa ja kulutus on keskimäärin 5,3 munaa viikossa. Säännöllisesti liikkuvat ja 35­44-vuotiaat syövät keskimääräistä enemmän munia. Munat ovat myös ”pakko olla kotona” -elintarvikelistan kärjessä, edellä esimerkiksi leipää, pastaa, maitoa, riisiä ja perunoita. Suurin osa (56 prosenttia) pitää kananmunia yhtenä ravitsevimmista elintarvikkeista, joita he voivat syödä, ja 77 prosenttia pitää kananmunaa edullisena ruokana.

– Munat ovat todella superruokaa, ne sisältävät melkein kaikki ravintoaineet, joita me ihmiset tarvitsemme kasvaaksemme ja tunteaksemme olomme hyväksi. Tutkimus osoittaa myös, että munia käytetään päivän kaikilla aterioilla, aamusta iltaan, sanoo Pernilla Alsén, toimialajärjestö Swedish Eggin tiedottaja.

Tutkimus osoittaa, että 32 prosenttia ruotsalaisista 18–24-vuotiaista kuluttajista on lisännyt kananmunien kulutustaan kuluneen vuoden aikana.

Kananmunan kuori myös säilyttää tuotteen erittäin hyvin. Jäljtettävyyden vuoksi jokainen Suomessa tuotettu munankuori on yksilöity leimalla ennen munien pakkaamista kuitupakkaukseen. Munien alkuperän saa selville kuoren pinnalla olevasta leimasta. Leimaa voit lukea näin:

Tuotantotapa = ensimmäinen numero, esim. 2
Maatunnus = kaksikirjaiminen lyhennys, esim. FI
Tilatunnus = viisinumeroinen tilanumero, esim. 12345

Kuoressa voi olla lisätietona myös pakkaamon tunnus.

 

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko

Uusimmat uutiset

Pakkauksen nestemäärä selville ilman kontaktia

Toppan on kehittänyt NFC-tunnisteen, jonka avulla pakkauksen sisällä oleva nestemäärä voidaan tunnistaa ilman kontaktia.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (21)

Kahvia juodaan entistä tarkemmalla mitalla

Sunnuntaina 1.10.2023 vietetään kansainvälistä kahvipäivää.
Fredman_suodatinpussi keittimessä_vaaka

Juhlavuoden jakkara uuteen laatikkoon

Alvar Aallon suunnittelema klassikko, kolmijalkainen Jakkara 60 juhlii tänä vuonna 90-vuotiasta taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi myös jakkaran pakkaus uudistettiin.
Artek_tuolipakkaus_sislt

Ei legoja PET-pulloista

LEGO on keskeyttänyt aikeensa valmistaa legopalikoita kierrätetyistä PET-pulloista.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! (900 x 600 px) (18)