Huhtamäki myi kiinteistönsä Intiassa

Teksti:Terhi Varonen
JULKAISTU: 2023-11-10
PÄIVITETTY: 2023-11-22

Kuva: Huhtamäki

Huhtamäen tytäryhtiö Intiassa on hiljattain yhdistänyt viisi tuotantolaitosta osaksi suurempia paikallisia yksiköitä. Uudelleenjärjestelyiden seurauksena yhtiö on nyt myynyt kiinteistönsä Thanessa, Intiassa, jossa aiemmin toimineen tehtaan tuotanto siirrettiin osaksi muita yksiköitä.

Kiinteistö on myyty kiinteistökehitysyhtiö Phoenix Groupille, ja kauppahinta oli 47 miljoonaa euroa. Huhtamäki kirjaa kaupasta noin 44 miljoonan euron myyntivoiton kuluvan vuoden viimeiselle neljännekselle. Se kirjataan vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä.

Uusimmat uutiset

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

Jatka lukemista