Härkis-yhtiö panostaa vientiin

Teksti:Toimitus
JULKAISTU: 2017-08-16
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Härkis- ja Fava Mill-tuotteista tunnetun Verso Food Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Tomi Järvenpää. Yhtiö tähtää vientimarkkinoille.

Yrityksen toimitusjohtajana aiemmin toiminut Tarja Ollila siirtyy yrityksen markkinointijohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajana jatkaa Leena Saarinen.

Järvenpää on aiemmin työskennellyt muun muassa elintarvikeyhtiö Raisiossa, jossa hän on vastannut kansainvälisestä ruokaliiketoiminnasta.

”Verso Food on kasvamassa kotimaisesta startupista kansainväliseksi kasvuyhtiöksi, hyppäämässä uudelle tasolle. Tarja on tehnyt huikeaa duunia yhdessä tiimin kanssa, mutta uusi vaihe vaatii erilaista osaamista”, Leena Saarinen sanoo.

”Meillä on esimerkiksi Kauhavalla käynnissä 10 miljoonan euron tuotantolaitosinvestointi, jolla rakennamme kykyä vastata kansainvälisten markkinoiden tarpeisiin. Haimme sellaista toimitusjohtajaa, jolla on vankkaa kokemusta kansainvälisestä ruokabrändien liiketoiminnasta, myynnistä, markkinoinnista, jakelijayhteistyöstä ja kasvavan organisaation johtamisesta. Tomi vastasi kaikkia toiveitamme ja lisäksi hänellä on oikea asenne”, Tarja Ollila sanoo.

Verso Food on kasvanut vauhdikkaasti. Vuonna 2015 yrityksen liikevaihto oli 200 000 euroa, 2016 jo kaksi miljoonaa euroa. Tälle vuodelle ennustetaan 10 miljoonan euron liikevaihtoa ja ensi vuodelle 20 miljoonaa. Suurin osa kasvusta tulee ulkomailta. Tänä syksynä Verso Food aloittaa tuotteidensa myynnin Ruotsiin ja ensi vuonna Norjaan.

”Verso Food Oy:n kasvattaminen kansainväliseksi yhtiöksi on suurin haasteeni. Olen pyörittänyt 150 miljoonan liiketoimintaa, nähnyt miten iso firma toimii ja muuttanut toimintakulttuuria. Tuon parhaat oppini Verso Foodille ja tiedän myös mitä ei kannata tehdä”, Järvenpää sanoo.
 

 

 

Uusimmat uutiset

Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Kouvolan Lakritsi ottaa osaa uudella, kierrätettävällä Laku-mukillaan Packnorth Award -kilpailuun. Muki on valmistettu neitseellisestä kuidusta ja korvaa muoviset karkkipussit.
Lakritsx
Kouvolan lakritsi kilpailee uudella pakkauksellaan Packnorth Award 2025 -palkinnosta

Virhe, jota ei salattu

Orkla Foods päätti olla peittelemättä virhettä Ruotsissa ja paljasti sen suomalaisen KAJs-yhtyeen innoittamana.
orkla
Virhe, jota ei salattu

Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Äskettäin päättyneillä Fespa-messuilla Berliinissä Robotfactory esitteli automatisoitua leikkausjärjestelmäänsä. Siinä kaksi ABB:n teollisuusrobottia työskentelee teollisen Zünd D3 -leikkauspöydällä.
robot_01
Robotfactory esitteli automaattisen leikkauslaitteen Zünd D3-leikkuupöydälle

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel
Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Jatka lukemista

Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Metsä Group aikoo kokeilla ensi kesänä Rauman sellutehtaalla puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa. Sitä voitaisiin hyödyntää fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita korvaavien tuotteiden raaka-aineena, mutta ensin teknologioiden ja markkinoiden pitäisi kehittyä.
Biotehdas
Metsä Group pilotoi hiilidioksidin talteenottoa Raumalla – tavoitteena koetehdas

Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Oravaisen tehtaille asennettiin marraskuussa harvinaislaatuinen stanssauskone. Se pystyy käsittelemään käyriä aaltopahviarkkeja paremmin kuin edeltäjänsä.
20241009_120639
Orapacille Pohjoismaiden ensimmäinen uuden sarjan KBA-stanssauskone

Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

Suomalainen metsä- ja paperiyhtiö UPM on kehittänyt yhdessä yhdysvaltalaisen Eastmanin kanssa uuden pakkauspaperin elintarvikkeille. Materiaaliin on lisätty rasvan- ja hapenkestävä kalvo, joka on valmistettu selluloosapohjaisesta biomuovista. Näin kertoo Pohjoismaiden biomuoviyhdistys (Nordisk Bioplastförening) verkkosivuillaan.
upm-biobarrier-toppx
Suomalaiskeksintö: pakkauspaperin biomuovikalvo kestää rasvan ja hapen

VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi

VTT avasi talteenotettua hiilidioksidia hyödyntävän pilottilaitoksen, jonka tavoitteena on jalostaa metsäteollisuuden päästöt pitkäikäiseksi, kierrätettäväksi muoviksi.
vtt
VTT aikoo jalostaa metsäteollisuuden päästöt kierrätysmuoviksi