Alkuvuosi ei lupaa helpotusta materiaalipulaan

Teksti:Aino Laine
JULKAISTU: 2022-02-17
PÄIVITETTY: 2023-01-18


Kun globaalit toimitusketjut ovat rikki ja materiaaleissa saatavuusongelmia, ovat materiaalien hinnat samaan aikaan kivunneet yhä korkeammiksi. Myös kuljetuskustannukset ovat kivunneet pilviin. Alkaneesta vuodesta odotetaan materiaalien saatavuuden kannalta ainakin yhtä huonoa, ellei jopa edellisvuotta pahempaa.

Selkeitä syitä markkinoiden epätasapainolle on se, että kun raaka-aineita on tarjolla vähemmän, päätyvät ne esimerkiksi USA:n ja Aasian isoille markkinoille. Euroopan pienemmät ostajat joutuvat tyytymään siihen, mitä muiden mantereiden markkinoilta sattuu yli jäämään. Muita syitä markkinaepätasapainolle on haettu koronan aiheuttamista häiriöistä, samoin kuin logistisista ongelmistakin.

Mistä kysynnän ja tarjonnan tasapainottomuus johtuu? Pakkausalan toimijat arvioivat pyynnöstämme, mistä tilanne johtuu ja miten raaka-ainepulasta ja pidentyneistä toimitusajoista on selvitty.
– Raha puhuu ja esimerkiksi kierrätys-PET ohjautuu nyt Aasiasta Amerikkaan Euroopan sijasta. Lievästi ylikuumenneeseen taloustilanteeseen sattui tulemaan tekijöitä, jotka rikkoivat pitkät ja siten haavoittuvat toimitusketjut, toteaa lämpömuovausmenetelmällä muovipakkauksia valmistavan FoFon toimitusjohtaja Lassi Peltola.

Samaa mieltä on Aspelin Groupin toimitusjohtaja Jarmo Aspelin.
– Muovin osalta merkittävin tekijä materiaalipulaan on, ettei Eurooppa ole omavarainen raaka-ainetuotannon osalta, vaan tarvitsemme tuontiraaka-ainetta. Sitä ei ole ollut riittävästi tarjolla. Lisäksi raaka-ainetuotannossa on ollut paljon force majoure -tilanteita, Aspelin sanoo.

Kysynnän ja tarjonnan laki nostaa tarjonnan niukentuessa myös hintoja. Pakkausalan toimijat arvelevatkin, että isot raaka-ainetoimittajat ovat saattaneet käyttää tilaisuutta hyväkseen ja puskevat nyt läpi isoja hinnankorotuksia. Joissakin materiaaleissa hinnat ovat jopa tuplaantuneet ja joidenkin materiaalien kohdalla puhutaan vieläkin korkeammista hinnankorotuksista.

Hinnat nousevat yleensäkin joka vuosi, mutta tällaisia kustannusnousuja ei olla ennen nähty. Pakkausten valmistajat toimivat raaka-ainetoimittajien ja asiakkaiden puristuksessa ja ainoaksi keinoksi on nähty kustannuspaineen siirtäminen omiin hintoihin. Asiakkaat eli pakkaava teollisuus on ymmärtänyt hintatilanteen hyvin, mutta koska hinnat ovat nousseet usein jyrkästikin, on nousujen perässä ollut vaikea pysyä.
– Olemme keskustelleet asiakkaidemme kanssa hyvässä hengessä tuotteiden hinnankorotuksista. He ovat tietoisia maailmalla vallitsevasta tilanteesta, minkä vuoksi kaikki keskustelut ovat olleet hyvin asiallisia, DS Smithin Suomen toimitusjohtaja Ari Viinikkala kertoo.

Lue koko artikkeli Pakkaus-lehdestä 1/2022 tai Pakkausyhdistyksen verkkosivuilta.

Uusimmat uutiset

Labelexpo Europe -messut laajenivat – mukaan tulivat taivekartongit

Ei ole harvinaista, että etikettivalmistajat tuottavat painokoneillaan myös pientä taivekartonkia. Tämä näkyy vuoden 2025 Labelexpo Europe -messuilla, jotka laajenevat taivekartonkiteknologian suuntaan. Tähän asti Labelexpossa on keskitytty etiketteihin ja joustopakkauksiin. Informa Markets Labels & Packaging Groupin strateginen johtaja Andy Thomas-Emans kertoo, miksi näin tapahtui.
lsbel

Starbucks lanseerasi muovittomat kahvimukit

Starbucksin ikonisen valkoisen kupin uusi versio lanseerattiin Euroopassa. Pitkän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Starbucks on nyt esitellyt mukin, jossa muovivuoraus on korvattu mineraalipohjaisella pinnoitteella. Myös kertakäyttöiset muovikannet on korvattu kuitupohjaisilla vaihtoehdoilla, jotka on päällystetty samalla mineraalipohjaisella materiaalilla. Uusi muki on sertifioitu kotikompostoitavaksi ja se on laajasti kierrätettävissä.
astar

”Räjähtävä” ketsuppipakkaus

Hollantilainen suunnittelutoimisto Akarton on esitellyt kampanjapakkauksen, jonka se teki kotimaassaan toimivalle Helalle ja heidän Hela Tomaten Ketchupilleen. Se osoittaa, kuinka innovatiivisuus ja käytännöllisyys voivat toimia yhdessä. Pallomainen pakkaus avautuu tavalla, joka muistuttaa räjähdystä. Yrityksen mielestä se tuo uuden standardin elintarviketeollisuudelle. Hela satsaa nyt influencereihin tavoittaakseen kuluttajamarkkinat.
Akarton_VM3_25_opening.1x

Uudet älyominaisuudet vähentävät käsityötä esipainossa

Kuudennen sukupolven RIP-ohjelma Adobe PDF Print Engine 7 on saamassa uutta älyä ns. prepressintelligensin myötä. Se helpottaa painokoneiden laajennetun värispektrin koko potentiaalin käyttöä. Esipaino-osastoilla ei enää tarvitse avata ja muuntaa käsin Photoshop- ja Illustrator-alkuperäistiedostoja PDF-muotoon.
Adobe-1

Jatka lukemista

Dovelta uudelleentäytettävä deodoranttipakkaus

Dove on julkistanut ensimmäisen uudelleentäytettävän ja -käytettävän deodoranttinsa.
11272_pe_dove_canada2_888904

Arla ryhtyy vastaanottamaan maitoa uusilta maidontuottajilta

Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi.
arla-uusi

R-kioski korvaa 10 miljoonaa kahvikupin kantta kuitukansilla  

R-kioski siirtyy käyttämään täysin kierrätettäviä, uusiutuvista ja sertifioiduista raaka-aineista valmistettuja muovittomia Huhtamäen kuitukansia noutokahvikuppien kansina.
vastuullinen_kahvi_rkioski_2023-VERKKO

DS Smith lahjoitti Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien keräysastiat

DS Smith on suunnitellut ja valmistanut Tampereen Ammattikorkeakoululle kertakäyttöisten kahvikuppien kierrätysastioita take away-pakkausten kierrätyksen edistämiseksi osana korkeakoulun koordinoimaa RUOKO-hanketta ja osana DS Smithin kestävän kehityksen strategian mukaisia toimia.
Ruoko