...
Pia Pohja ETL:n toimitusjohtajaksi
Pia Pohja. Kuva: ETL.

Pia Pohja on nimitetty Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajaksi 1.6.2017 alkaen. Hän toimii nyt partnerina Pohjoismaiden suurimmassa yhteiskuntavaikuttamisen konsulttitoimistossa Rud Pedersen Public Affairs Company Oy:ssä.

Aiemmin hän on toiminut muun muassa valtiosihteerinä sosiaali- ja terveysministeriössä, Terveyspalvelualan Liitto ry:n toimitusjohtajana sekä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian viestintäjohtajana.

”Pia Pohja tuo Elintarviketeollisuusliittoon tullessaan vahvaa ja monipuolista edunvalvonnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen osaamista. Hänellä on myös kokemusta työmarkkinatoiminnasta sekä pitkä ura johtajana erilaisissa organisaatioissa”, avaa valinnan taustoja hallituksen puheenjohtaja Jaana Tuominen.

Elintarviketeollisuusliiton nykyinen toimitusjohtaja Heikki Juutinen siirtyy eläkkeelle täyttäessään 63 vuotta. Juutinen on johtanut elintarviketeollisuuden edunvalvontaa 14 vuotta.

Elintarviketeollisuusliitto edustaa ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä työmarkkina- ja elinkeinopolitiikassa. Toiminnan piiriin kuuluvat noin 600 yritystä kattavat lähes koko elintarviketeollisuuden tuotannon Suomesta.
 


REINO LANTTO

Editor - Finland
REINO LANTTO
reino@packnews.com

Julkaistu: 2017-04-04

TAGIT (Huom! Klikkaa tagia, jos haluat lisää uutisia tästä aihepiiristä)
Elintarviketeollisuusliitto

Packnews Sponsors
Packsuppliers
Search and find, who delivers what to and from the packaging industry.
LUETUIMMAT
SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA
REINOLLA ON ASIAA
REINOLLA ON ASIAA
BO WALLTEGILLA ON ASIAA
BO WALLTEGILLA ON ASIAA


TAPAHTUMAKALENTERI
TAPAHTUMAKALENTERI
Löydä kaikki pakkausalan messut ja tapahtumat, joista voi olla hyötyä sinulle!
RPC